Työtä, huvia ja hyvää seuraa Saimaan rannalla

Taas pukkasi toiselle meistä kolmen päivän työreissun Holiday Club Saimaalle. Hetken mielijohteesta Väläys sai järjestettyä muutaman vaapapäivän ja päätti lähteä mukaan. Lähdettiin maanantaina töitten jälkeen ajamaan kohti Saimaata ja aurinkoisen sään innoittamana päätimme ajaa Puumalan maisemareittiä. Olihan se hienoa seutua.

Majoituimme Villas huoneistoon josta oli upeat näkymät järvelle. Huoneistossa oli kaksi makuuhuonetta, joista toisessa oli oma vessa/suihku. Huoneistosta löytyi myös olohuone, keittiö, vessa, ja kylpyhuone saunoineen. Kyllä meidän kelpasi. Tähän aikaan vuodesta oli vielä käytössä kaksi polkupyörää huoneistoa kohden.

Hyvin nukutun yön jälkeen päätimme lähteä testaamaan pyöriä ja tutustumaan samalla ympäristöön. Sää oli syksyinen ja aurinko paistoi mukavasti, mutta tuuli melko kovasti. Pyöräilimme rantoja pitkin maisemia katsellen.

Pienen aamureippailun jälkeen maistui aamupala. Tämän jälkeen tiemme erosivat päivän ajaksi. Toinen lähti töihin ja toinen jäi nauttimaan omasta ajasta pyöräillen.

Keskiviikko päivä valkeni hyvinkin sateisissa merkeissä. Toisen suunnatessa taas työn pariin, toinen uhmasi sadetta ja lähti kävelylenkille. Loppuilta menikin sitten lomailijalta Netflixin ja C Moren parissa kun toinen oli työnsä puolesta iltajuhlassa.

Torstaina suunnattiin kohti kotia. Holiday Club Saimaa on kiva paikka ja tekemistä löytyy kaikenikäisille. Loppuun vielä muutama kuva meidän parvekkeelta.

 

 

Paljon lentokilometrejä, Karibian rytmejä, lunta sekä liikuntaa, niistä on tulevaisuus tehty

Ihan joka viikko mekään ei matkusteta, vaikka intoa kyllä olisi. Ajattelimme tähän väliin vähän kertoa, millaisia reissuja tulevaisuus tuo tullessaan. Suruksemme todetaan, että yhteisiä matkoja ei taida olla varattuna kuin yksi, mutta erikseen sitäkin enemmän.

Ensimmäinen ja ainoa yhteinen reissu on syyskuun lopussa Holiday club Saimaalle. Toinen meistä on siellä työmatkalla ja toinen lähtee seuraneidiksi viettämään vapaapäiviään. Reissu on nopea kolmen yön pyrähdys.

Saimaan jälkeen toinen meistä lähtee perheineen Katinkultaan. Reissu on kestoltaan viikon mittainen. Ohjelmassa on aika paljon liikuntaa ja hyvää ruokaa sekä paljon yhdessä oloa. Samainen perhe lähtee marraskuussa Madeiralle pariksi viikoksi. Madeiran loma on omatoimimatka ja tuttu kohde jo ennestään.

Reissukuva edelliseltä Madeiran matkalta.

Ennen kuin Madeiran matka ehtii loppua, lähtee toinen perhe Egyptiin myöskin perhelomalle. Egyptin matka on todellinen löhöloma sisältäen all inclusiven vesipuistohotellissa. Näistä reissuista kun selvitään, vietetään joulu ja uusivuosi rauhallisesti kotosalla.

Uusi vuosi tuo tullessaan paljon uusia seikkailuja. Alkuvuodesta toinen perhe suuntaa Rukalle laskettelemaan viikoksi ja samana viikonloppuna toinen meistä lentää miehensä kanssa aikuisten lomalle Karibialle. Saarikierros sisältää mm. Aruban, Curacaon ja Kuuban kohteet. Tämän reissun matkavalmistelut ovat vielä hieman vaiheessa. Reissu on kestoltaan kaksi viikkoa ja varmasti tämän blogin lukijat pääsevät seuraamaan reissukuulumisia useaan kertaan.

Näitä odotellessa 🙂

 

Näiltä reissuilta, kun on kotiuduttu ei tiedossa olekaan kuin Karibian matkalaisten Katinkullan kevätloma. Myös toinen perhe saattaa liittyä Katinkullan matkaseurueeseen, mutta tämä on vasta ajatuksen tasolla. Aika paljon on tulossa ja todella erilaisia reissuja. Me odotetaan näitä uusia matkoja into piukkana, toivottavasti  myös lukijat. 😀 Isot kiitokset Teille lukijoille. Ihanasti lukijat ovat löytäneet blogimme. KIITOS <3

Kuninkaanpolulla patinkointia Soinissa

Käytiin miehen kanssa pari viikkoa sitten kävelemässä Soinissa oleva Kuninkaanpolku. Polku on n.10 km pitkä ja se seuraa todella mutkaista Kuninkaanjokea. Reitin voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa tai edestakaisin. Reitti oli paikoittain haastava joko kasvillisuudesta melkein umpeen kasvaneen polun takia, miljoonien hirvikärpästen tai korkeuserojen vuoksi. Kovin pienille lapsille ja aivan rapakuntoisille en Kuninkaanpolkua suosittelisi.

Me lähdettiin reitille Soinin keskustan tuntumasta. Karstulantieltä kääntyy n. 1km ennen Soinin keskustaa oikealle tie missä on selvästi näkyvissä opaste Kuninkaanpolku. Ennen patikoimaan lähtöä veimme auton Vuorenmaan rinteen päälle. Iso kiitos isälle ja hänen vaimolleen meidän kuskaamisesta ympäri pitäjiä mikä aiheutti heille yli 100 km autolla ajamista. Vain ja ainoastaan sen takia, ettei me viitsitty kävellä reittiä edes takasin.

Tästä me lähdettiin etenemään…

Tästä alkoi meidän patikointi kohti tuntematonta. Kadottuamme tuonne kasvillisuuden sekaan kysyin jo 300m jälkeen mieheltä, että pitäiskö soittaa isälle jos tulis hakemaan meidät pois täältä…. Meidän kimppuun kirjaimellisesti hyökkäsi kymmeniä hirvikärpäsiä, jotka löysi tiensä mitä ihmeellisempiin paikkohin. Minä, joka olen ehkä maailman ötökkä kammoisin ihminen, olin jo tässä vaiheessa kauhusta kankea. Ehdotin sen enempää ajatelematta, että voitaisko juosta tämä reitti äkkiä läpi. Tässä vaiheessa oli jo aivan päivänselvää, että tästä ei tule mitään rentoa patinkointireissua vaan selviytymistaistelu.

Matkavauhti meillä oli suhteellisen nopea tempoinen. Sen verran kiire meillä (minulla) oli pois tuolta metsän keskeltä, että kertaakaan me ei keretty pysähtymään. Taukopaikkoja siellä oli neljä, missä olisi voinut paistaa makkaraa ja nauttia luonnosta. No meiltä se jäi nyt kokematta….Jotain pientä evästä olin meille mukaan ottanut ja tietenkin vettä, mutta kyllä juomatauonkin aikana pidettiin liikettä yllä. Ainoat pysähdykset taisi olla kun multa aukesi kolme kertaa kengän nauhat, ne oli pakko sitoa! Mies välillä takaa huuteli, että näitkö majavan kaatamia ja jyrsimiä puita. No, enpä kerennyt kun sivusilmällä vilkaisemaan. Majavat kuulemma viihtyy Kuninkaanjoen varressa. Hyvällä tuurilla ja hiljaisemmalla vauhdilla niitä olisi voinut jopa nähdä.

Meille sattui onneksi hyvä ilma. Aurinko paistoi ehkä vähän liiankin kuumasti. Eikä olisi haitannut vaikka olisi ollut pari astetta kylmempikin,  mutta ei pidä valittaa lämpöisistä ilmoista.

Reitti oli hyvin selkeästi merkitty joko punaisilla täplillä puissa tai opasviitoilla. Eksymään tuolla ei pääse, paitsi minä. Mulla oli niin kova vauhti päällä, että kolme kertaa kävelin niin hienosti väärään suuntaan. Mies sitten huuteli, että jospa vaimo kävelisi nyt vaan oikeaan suuntaan. Reitti kulki ajoittain ihan kivoja ja helppo kulkuisia polkuja pitkin ja taas välillä ei niin kivoja polkuja pitkin. Pari kertaa taidettiin mennä myös hetken matkaa tietä pitkin. Muistikuvat on vähän heikkoja ajoittain….

tien ylitys

Tästä ei onneksi ollut enää pitkä matka autolle. Vähän matkaa käveltiin hiekkatietä pitkin, minkä jälkeen lähdettiin nousemaan Vuorenmaan huipulle jossa auto meitä jo odottikin. Ennen kuin päästiin lähtemään niin piti tietenkin tehdä hirvikärpästutkimus. Ei muuta kun riisumaan kaikki vaateet pois, ettei niitä tuo mukanaan autoon. Pelkästään mun paidan alta löytyi kuusi hirvikärpästä, yök! Jos jotain positiivista etsii niin onneksi siellä yläparkissa ei ollut ketään muuta kuin me. Olisi siinä voinut ihmiset ajatella, että hullujahan nuo on kun alasti riisuvat 🙂

Mä en tiedä mitä tältä retkeltä odotin, mutta en ainakaan tätä mitä se oli. Olin ehkä ajatellut, että polut olisi ajoittain leveämmät ja helppo kulkuisemmat. Tiesin, että polku on luokiteltu keskivaikeaksi. Luulin, että luokittelu tulisi pelkästään korkeusvaihteluista, jyrkistä ala- tai ylämäistä, muuten vaikeakulkuisista kohdista esim. kaatuneiden puiden yli tai ali menemisestä, ojien ylittämisistä ym. Se, että polulla piti välillä kävellä itsensä mittaisen kasvillisuuden seassa näkemättä juuri eteensä, ei todellakaan ollut mun juttu. Olin jostain lukenut, että yhteen suuntaan (10km) Kuninkaanpolun patikoimiseen menee kolme – viisi tuntia. No meillä meni alta 1,5h. Ehkä jonain toisena vuodenaikana ja kylmemmällä ilmalla Kuninkaanpolku olisi voinutkin olla kiva reitti. Olihan siellä ajoittain ihan kivat maisemat, mutta ihan hetkeen en aio sitä uudestaan kävellä.

 

 

 

Työmatkalla Malagassa

Toinen meistä serkuista vietti viikon Malagassa työmatkalla. Tästä syystä kerron matkasta vain kuvien avulla. Malaga oli minulle uusi kohde ja vaikutti ihan mukavalta ja kauniilta paikalta.

Majoituksen vieressä oli kiva ostoskeskus Rosaleda

Espanjan ympäriajo alkoi juuri samaan aikaan Malagasta, kun meillä oli kaupunkisuunnistusta.

Espanjalaiset olivat huomattavasti rauhallisempaa urheilukansaa kuin esim. suomalainen rallikansa 😉

Picasso-patsas

Ostoskatu

Yhtenä päivänä kävimme Mijaksen vesipuistossa.

Muumeja, presidenttejä ja hyvää ruokaa

Meidän perhe kävi kuukausi sitten kesälomareissulla Naantalissa ja Turussa. Meidän perhe on tunnettu siitä, että yleensä saattaa olla pieniä muuttujia matkassa. Harvoin mikään menee niin kuin on suunniteltu. Matkaseuralaisetkin jo huomioivat nämä seikat, kun pohtivat liittymistä meidän lomaseuraan.

Varasimme majoituksen vajaa pari kuukautta aikaisemmin Holiday clubin kautta tutustumislomana Naantalin kylpylään. Meillä oli yksi palkintoyö Hotels.comin kautta lunastamatta, joten varasimme vielä yhden lisäyön Turun Scandic Juliasta. Suunnitelmissa oli pyörähtää piknikristeilyllä Turku-Maarianhamina-Turku. Matkan päätavoite oli tietysti Muumimaailma, kun koko perhe oli reissussa mukana. Lisäksi matkan ajalle osui meidän 10-vuotishääpäivä.

Kaikki näytti hyvälle, kunnes alkoi tulemaan niitä kuuluisia pieniä muuttujia. Toinen niistä muuttujista lenti Air Force Onella ja toinen lenti itänaapurista. Miehelle käsky kävi ja hän lähti Helsinkiin työreissulle jo kaksi päivää ennen suunniteltua kesäloman aloitusta. Se oli jo selvää, että ensimmäinen lomapäivä peruuntuisi joka tapauksessa. Ajatuksena oli, että ajan lasten kanssa Naantaliin ja illalla mies tulee Helsingistä, kun pienet muuttujat saadaan laitettua kotimatkalle. Noh, eihän se ihan niin mennyt. Maanantai-illalle varattu esittelyaika tuotti ennakkoon jo ongelmia, koska paikalla olisi oltava kummankin puolison. Tämän selvittely vaati puolen tusinaa puheluita ja pari sähköpostia ja lopulta saatiin asia sovittua. Ajelin poikien kanssa Tampereen Ikean kautta Naantaliin. Esittelyn jälkeen kävimme syömässä ja uimassa. Illan aikana myös selvisi, että mies ei pääsisi maanantaina tulemaan vaan aikaisintaan vasta tiistaina aamusta. Tämä vähän mutkisti asioita, kun ei tiennyt monelle hengelle muumimaailman liput tilataan.

Aamupalapöydässä ilo oli ylimmillään, kun iskä tulla tupsahti kesken syömisen. Iskä vaihtoi siviilit päälle ja liittyi meidän seuraamme. Koko perhe oli taas koossa ja vatsat täynnä oli mukava lähteä kohti Muumimaailmaa. Menimme taksilla, koska väsymystä oli hieman ilmassa. Iskä ei ollut nukkunut kovin hyvin moneen yöhön ja meidän hotellihuoneessa oli yli 30 astetta lämmintä, joten ei meidänkään unet olleet parhaat mahdolliset. Olimme portilla juuri klo 10, kun ovet avautuivat. Jonoa oli jo kertynyt parikymmentä metriä. Lämmintä oli luvattu sille päivälle 37. Tämä oli jo kolmas kerta Muumimaailmassa, joten otettiin aika rennosti ja mentiin tietenkin lasten ehdoilla. Liput olivat aika arvokkaat, vaikka ostimme netistä aamulla perhelipun. Henkilökohtaisesti protestoin tuota, että aikuisten liput ovat niin kalliita. Monet lasten kohteet saisivat ottaa HopLopista mallia ja pudottaa aikuisten lipun hintaa. Järjetöntä maksaa yli 30€/hlö siitä, että näät lapset onnellisena. Itse en ainakaan halannut yhtäkään muumia, olisi ehkä pitänyt. Sen sijaan ruokien hinnat olivat kohtuulliset.

Muumien jälkeen kävelimme Risto Räppääjästä tutulle kahvilalle jäätelölle ja päätimme kävellä sieltä takaisin hotellille. Naantali Spa on kiva hotelli hyvällä paikalla. Meidän hotellihuone oli jo hieman elämää nähnyt ja meillä ei ollut vuodesohvaa, niin kuin meidän matkaseuralaisilla. Muutenkin hotellihuoneemme oli hieman pienempi. Sinne kun tuotiin kaksi lisävuodetta, niin eipä sinne enää muuta oikein mahtunutkaan. Meidän huoneeseen paistoi koko päivän ja illan aurinko. Siksi meidän huoneessa oli paljon kuumempi kuin matkaseuralaisten huoneessa, mikä oli hotellin toisella puolella. Heille paistoi aamuaurinko ja lisäksi heillä oli parveke.

Illalla kävimme syömässä Naantalin Kotipizzassa ja Subwayssa, minkä jälkeen perheen miehet lähtivät kylpylään ja minä jäin hotellihuoneeseen puhumaan FaceTime-puhelua Väläyksen kanssa.

Aamulla suuntasimme kohti Turun satamaa ja Viking Linen terminaalia. Olimme varanneet etukäteen laivalta myöhäisen aamupalan ja päivällisen. Menomatka taittui mukavasti Viking Amorellalla. Lapset saivat leikkiä leikkipaikoilla ja osallistua lapsille suunnattuihin ohjelmiin. Ensimmäistä kertaa olimme myös ostaneet lapsille Ville Viikinki-rannekkeet. Rannekkeella sai huivin, mukin, jäätelön ja rajattomasti limsaa kummallakin laivalla. Oli kyllä joka euron arvoinen suosittelen lämmöllä. En muista tarkkaa hintaa, mutta mielestäni hinta oli kohtuullinen (tuskin muuten sitä olisimme ottaneetkaan). Maisemat olivat ihanat ja lapset saivat bongailla iso laivoja.

Laivan vaihto tapahtui Maarianhaminassa. Paluumatka taittui Viking Gracella. Päivällinen syötiin buffetissa ja olihan se hyvä. Harvoin kun käy laivalla, niin hennoo sen kyllä maksaa. Mielestäni piknikristeily on huippu retki. Pääsee käymään kahdessa eri laivassa. Pääsee nauttimaan hyvästä ruuasta ja juomasta sekä pääsee tekemään perinteisiä laivashoppailuja. Me ei olla muutenkaan (enää) mitään bilehileitä ja varsinkin lasten kanssa matkustaessa on hienoa, kun voi skipata reissun kosteamman ja äänekkäimmän osion.

Parin huonosti nukutun yön jälkeen olo oli kuin taivaassa, kun avattiin Scandic Julian hyvin ilmastoitu hotellihuoneen ovi. Tämä oli toinen kerta kyseisessä hotellissa ja hyvät kokemukset saivat jatkoa tälläkin kertaa. Aamupalalla hotelliketjun maskotti tervehti lapsia ja jakoi ilmapalloja. Lapset viihtyivät ja aikuiset saivat syödä rauhassa monipuolista ja maittavaa aamupalaa. Aamupalan jälkeen suuntasimme kotimatkalle.