Mitä viiden hengen perhe pakkaa mukaan viikon Egyptin lomalle?

Kun kaksi aikuista ja kolme teiniä lähtee viikoksi etelän aurinkoon sitä tavaraa tulee väkisinkin jonkin verran pakattua mukaan, vaikka kuinka yrittää minimimäärällä lähteä. Meillä pakkaaminen etenee niin, että kaikki katsoo tietenkin itse omat vaatteensa ja kenkänsä mitä kuvittelee viikon aikana tarvitsevansa. Minä laukkujen pakkaajana teen sitten lopullisen päätöksen mitä sinne oikeasti tarvitsee mukaan. Harvoin kyllä meidän lapset mitään ylimääräistä mukaan haluaakaan.

PAKKAUSLISTA                                                                                                                         Pakkaamisen aloitan yleensä niin, että otan pari viikkoa ennen lähtöä esille paperia ja kynän ja aloitan pakkauslistan tekemisen. Siihen merkitsen asioita mitä ainakin pitää olla mukana, voisi ehkä tarvita mukaan tai mitä pitää ostaa ennen matkaa. Käytännössä se meni nyt niin, että neljä päivää ennen reissua kerkesin edes miettimään pakkauslistaa!

KOSMETIIKKA ja LÄÄKKEET                                                                                                                            Kosmetiikkaa tulee aina pakattua liikaa mukaan. Pakollisia mukaan otettavia on tietenkin hiustenpesuaineet, saippua, aurinkorasvat, kasvojenhoitotuotteet, käsidesi, hygieniatarvikkeet ym. Mutta sitten on näitä ei niin pakollisia tarvikkeita kuten hiuslakka, hiusöljy, lämpösuoja, hiusvaha, suoristusrauta, meikit ym. Mitä ilman pärjäisi aivan varmasti, mutta silti ne lähtee joka kerta mukaan vaikka mitään takuuta niiden käyttämisestä ei ole!  Lääkkeitä meillä lähtee myös jonkin verran mukaan. Pakolliset reseptilääkkeet tietysti, mutta sitten ihan normi särkylääkkeet, ripulilääkkeet(toivottavasti ei tarvita), rakkolaastarit, normi laastarit, kuumemittari, matkapahoinvointilääkkeet, kurkkutabletit, maitohappobakteerit, allergialääkkeet, hydrocortison, bepanthen ja aloe vera geeli joka on ihan ehdoton matkalla. Reseptilääkkeistä pitää vielä muistaa ottaa englanninkieliset käännökset mukaan. Ikinä niitä ei ole vielä kysytty, mutta ilmankaan en uskalla matkaan lähteä.

pesuaineet ja aurinkorasvat

Tässä osa matkaan mukaan otettavista lääkkeistä ja muista tarpeellisista tavaroista.

PASSIT, LENTOLIPUT ja MATKAVAKUUTUS                                                                                     Kaikista meidän lipuista ja lapuista huolehtii mies. Joku tehtävä myös hänelle kun lähdetään matkalle:) Matkavakuutukset meillä kaikilla on aina voimassa.

MATKALAUKUT                                                                                                                                       Meillä on muistaakseni 10 matkalaukkua. Vähän joka tarkoitukseen, isoa, pientä, kevyttä ja painavaa. Paljon riippuu painorajoituksista, kohteesta, lentolipuista ja lentoyhtiöstä mitkä laukut sitten lähtee mukaan ja on ne sopivimmat just sille matkalle. Olishan se kiva jos kaikki laukut olisi niitä tosi kevyitä matkalaukkuja, mutta toistaiseksi pitää pärjätä näillä mitä on. Tällä lennolla meillä saa olla yhteensä 20kg/henk. kohti ja käsimatkatavarat saa painaa max 6kg.                                                                         Mä pakkaan useimmat vaatteet tiiviksi rulliksi. Mielestäni tällä tavalla mahtuu laukkuun enemmän tavaraa ja vaatteet ei rypisty niin helposti.

Nämä matkalaukut lähtee tälle reissulle mukaan.

Mun pitäisi pärjätä näillä vaatteilla + kaksilla kengillä.

Neljät snorkkelit ja maskit. Yhdet meiltä puuttuu, mutta mä en välttämättä omia tarvitse.

Kaikille lähtee myös uimakengät mukaan.

Matkalaukkuvaaka on ihan ehdoton matkalla. Kun tietää mitä oma laukku painaa , ei tarvitse pelätä ylipainomaksuja lentokentällä.

KÄSIMATKATAVARAT                                                                                                       Käsimatkatavaroihin pakkaan aina yhden päivän vaatteet. (Kerrasta viisastuneen kun laukku ei tullutkaan samaa matkaa mun kanssa perille Barcelonaan vaan jäi jostain syystä pyörimään Helsinki-Vantaalle). Käsimatkatavaroihin pakkaan myös kaikki älylaitteet, varavirtalähteet, laturit, kuulokkeet, reseptilääkkeet+ reseptit, tälle matkalle myös oksennuspussit, kamera(jos otan mukaan), kirja(vaikka puhelin täynnä e-kirjoja), villasukat, aurinkolasit, niskatyyny ja jotain gluteenitonta syömistä. Viimeksi Amerikkaan lennettäessä mulle ei ollut gluteenitonta ruokaa tarjolla vaikka olin sellaisen kyllä tilannut.

Ipadit ladattu täyteen NetFlixistä ja ViaPlaysta saatavia sarjoja ja leffoja.

Näillä vaatteilla ja tavaroilla meidän pitäisi pärjätä viikko auringossa. Omasta mielestäni me saatiin viiden hengen, viikon tavarat hyvin mahtumaan kolmeen matkalaukkuun. Me olisi voitu ottaa toki kaikille omatkin laukut, mutta yritän aina jättää turhat tavarat pois. Joskus siinä onnistun, joskus en:) Matka kuulumisia kerron sitten myöhemmin. Nyt aurinko odottaa!

 

 

Yksi vastaus artikkeliin ”Mitä viiden hengen perhe pakkaa mukaan viikon Egyptin lomalle?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *