Karibia odottaa jo nurkan takana….

Karibian loma on nyt vihdoin ja viimein saatu suunniteltua niin valmiiksi, kun sen vain kotoa päin voi suunnitella. Lennot, hotellit, ESTAn päivitys, autonvuokraukset, taksit, junaliput ym pitäisi olla nyt hoidettuna. Enpä olisi uskonut, jos joku olisi kertonut kuinka kova työ tämän parin viikon matkan suunnittelemisessa ja aikatauluttamisessa on. Meidän on tarkoitus käydä viidellä eri saarella ja, jos on aikaa, mielenkiintoa ja jaksamista riittää haluaisimme tehdä vielä päiväreissun kahdelle muullekkin saarelle. Mutta se selviää vasta matkan edetessä…. Ensin pitäisi päästä edes lähtemään:)

Aikataulu meillä on suhteellisen tiivistahtinen. Nähtävää on varmasti paljon ja aikaa vähän. Joten jostain nähtävyyksistä/tekemisistä on pakko luopua ja valita itselle ne tärkeimmät. Meidän aika ei riitä mitenkään kaikkeen. Jotta koko loma ei mene aivan suorittamiseksi, olen myös muutaman täysin lepopäivän saanut pariin viikkoon mahdutettua.

Matkasuunnitelma meillä on tämä:                                                                                                        Helsinki- Kuuba(Havanna)- Aruba- Bonaire- Curacao- Sint Maarten/Saint Martin- New York- Helsinki

Auto me vuokrataan ABC- saarilla ja Saint Martinilla. Havannassa ja Nykissä pärjätään hyvin kävellen ja taksilla. Aikaa meillä on varattuna kaksi- kolme yötä per saari. Ainoastaan Bonairella ollaan vain yksi yö, mutta kaksi päivää.

Lentoja saarten välillä tulee olemaan muutama ja suurimman osan niistä lennämme Insel Airilla. Jostain luin, että kyseinen lentoyhtiö ei välttämättä lennä saarten välisiä lentoja ellei kone ole täynnä tai ainakin melkein täynnä. Yhtä lentoa on jo siirretty aamusta iltapäivään…. Hauska nähdä mitä tästä reissusta tulee:) Täytyy ottaa rutkasti iloista retkeilymieltä mukaan ja toivoa, että kaikesta eteen tulevasta selvitään. Vielä pitäisi jaksaa kolme viikkoa töissä ennen kuin loma alkaa….

Mielelläni ottaisin vinkkejä vastaan mitä näillä saarilla, missä me käymme kannattaisi tehdä ja nähdä. Onko jossain erityisen hyvä ravintola missä kannattaa syödä? Tai onko joku paikka mitä kannattaa ehdottomasti välttää syystä tai toisesta.