Berliini – miniloma joulumarkkinoiden ytimeen part 1

Monen asian summana päätimme lähteä kuukausi sitten kolmen yön reissulle Saksaan. Matkan tarkoituksena oli tutustua Berliinin useisiin joulumarkkinoihin sekä tietenkin myös muihin nähtävyyksiin. Tämä tyttöjen reissu oli ensimmäinen laatuaan ja toivottavasti ei viimeinen. Sillä se oli ensimmäinen tällä kokoonpanolla lasten syntymien jälkeen. Vanhimmat lapsista on kumminkin jo täysi-ikäisiä…


Niin kuin aina, yritimme saada kustannukset pidettyä mahdollisimman alhaisina. Päädyimme varaamaan lennot EasyJetiltä. Meno-paluu yhdeltä maksoi 61€ ja hotelliksi valikoitui Meininger Berlin East Side Gallery. Majoituimme kaikki kolme samaan huoneeseen. Hotelli maksoi kolmelta yöltä yhteensä 240€ sisältäen aamupalan. Junamatka Seinäjoelta Helsinkiin maksoi kolmelta hengeltä meno-paluu 152€. Matka taksilla Tegelin lentokentältä hotellille maksoi 34€/suunta.

Näkymä huoneen ikkunasta

Baari, huoneen perällä näkyy tila, missä tarjoiltiin aamupala.

Meillä oli iltalento, joten tutustuminen kaupunkiin aloitettiin vasta seuraavana aamuna. Aamupala oli ihan ok, ei Suomen hotelleihin verrattavissa mut ihan hyvä. Gluteenittomalle ei hirveän laajaa valikoimaa, mutta sai mahan täyteen. Aamupalan jälkeen lähdimme tutustumaan paikallisliikenteen saloihin. Siihen kuluikin tovi, että päästiin jyvälle. Olimme suunnitelleet lähtevämme aamusta Desinger Outlet Berliniin, mikä sijaitsi noin 35km päässä Berliinin keskustasta. Ostimme muutaman automaattiyrityksen ja infotädin keskustelun jälkeen palvelutiskistä päiväliput, millä sai ajella aamu kolmeen asti rajattomasti alueilla A-C. Isona apuna meillä oli VBB Bus & Bahn -appi. Siihen kun kirjoitti määränpään, niin se kertoi mihin junaan/bussiin/ratikkaan/metroon sun pitää mennä ja milloin ne lähtee miltäkin asemalta. SUOSITTELEMME!  Matka Ostbahnhofista Desinger Outlettiin vaati paikallisjunan (meiltä parikin parikin vaihtoa, kun oltiin aluksi hieman kujalla), yhden hieman laajemmin kulkevan junan ja loppumatkasta tarvittiin vielä bussia. Paikallisjuna vei päärautatieasemalle (Hauptbahnhof), sieltä jatkoimme toisella junalla Elstalin asemalle, mistä bussi vei suoraan Outlettiin.

 

Päärautatieasema, missä junat lähtevät useasta eri kerroksesta.

Outlet ei ollut mikään kummonen. Olihan se ihan hieno ja hintataso oli aika sama kuin Suomessa esimerkiksi Zalandosta tilattaessa. Ei pysty vertaamaan Amerikan Premium outletteihin muuta kuin arkkitehtuurin osalta.

Outletin kiertää helposti 2-3 tunnissa ja siihen aikaan kerkeää jo syödäkin. Paluumatkalla jäimme pois junasta Potsdamer Platzissa. Tutustuimme siellä ensimmäisiin joulumarkkinoihin josta ( ja viidestä muusta joulumarkkina kohteesta) enemmän seuraavassa postauksessa. Täältä kävelimme Holokaustin muistomerkille, josta jatkoimme matkaa Berliinin historialliselle Brandenburgin portille. Portti on yksi kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Brandenburgin portilta näkee myös parin kilometrin päässä olevan Siegessäule eli voitonpylvään. Sinne asti emme lähtineet kävelemään, vaan ihailimme sitä kauempaa.  Samalla reissulla kävimme myös katsomassa Valtiopäivätaloa ulkoapäin.

Holokaustin muistomerkki

Brandenburgin portti

Valtiopäivätalo

Illalla kävimme enää vain syömässä Ostbahnhofin matkakeskuksen Play off-ravintolassa. Ruoka oli edullista ja vaikka, paikka oli täynnä, niin ruoka tuli tosi nopeasti. Ruoka oli myös todella hyvää.

Seuraavana aamuna lähdimme katsomaan Berliinin muuria, mikä oli aivan meidän hotelli vieressä. Monella muullakin oli sama suunnitelma.

Siitä jatketkoimme joen toiselle puolelle Zalando-outlettiin. Se oli mitään sanomaton. Toki olimme lukeneet, että mielipiteitä siitä, joten odotukset eivät olleet korkealla. Siltikin se oli pettymys. Mikäli on vain vähän aikaa, niin emme suosittele tuhlaamaan sitä tähän kauppaan.

Loppupäivä vietettiin joulumarkkinoita kierrelleen. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Tämän kuvan myötä ihanaa ja onnellista uutta vuotta kaikille. 🙂

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *