Kos- saaren ympäri autolla

Edellisessä postauksessa tutustuimme saareen pyöräillen ja kävellen. Nyt matkaamme saaren ympäri autolla.

Vuokrasimme päiväksi auton viereisestä paikasta, mistä edellisenä päivänä vuokrasimme polkupyörät. Koska meillä ei ollut etukäteen autoa varattuna, tarjolla oli ainoastaan kaksi auto vaihtoehtoa, Toyota ja Ford. Tässä kohtaa meille tuli joku aivopieru ja valitsimme Fordin, koska se oli pienempi ja halvempi. Se oli VIRHE, mikä ei tule toistumaan enää ikinä! Auto sinänsä toimi moitteettomasti ja kaikesta selvittiin, mutta ylämäkeä se ei meinannut jaksaa nousta ja kytkin remonttiinkaan ei enää montaa kilometriä ollut. Moottorin vikavalon vielä palaessa koko ajan punaisena, ei auto herättänyt suurta luottamusta.

Ensimmäinen pysähdyspaikka meillä oli Therma Beach, missä sijaitsi saaren ainoa kuumalähde. Meidän hotellilta siihen ei ollut kuin n. 7km. Mun mielestä käymisen arvoinen paikka, minne oli myös helppo löytää perille. Auto piti jättää ylemmäksi parkkiin ja siitä käveltiin alas rantaan ajoittain aika jyrkkääkin hiekkatietä. Muutama autoilija sitä uskaltautui ajamaan alas asti, mutta meidän vuokra-autolla me oltaisiin kyllä päästy hyvin alas, muttei enää koskaan ylös.

Therma Beach, kuumalähde

Itse merenranta ei ollut mitenkään ihmeellinen. Muutama aurinkotuoli, pieni baari ja kuumalähde. Lähteessä oli todella kuumaa vettä. Meistä ei kukaan muu kuin teinityttö pystynyt kuumaanlähteeseen menemään. Mä kävin uimassa meressä, joka oli kuumanlähteen kohdalta ihanan lämmintä. Aivan kuin olisi paljussa istuskellut. Me olimme onneksi niin aikaisin aamulla liikkeellä, ettei meidän lisäksi montaa ihmistä ollut vielä sinne löytänyt ja paikka oli ihanan rauhallinen.  Meidän pois lähtiessä sinne saapui linja-autollinen turisteja, joten se siitä rauhallisuudesta siltä päivää.

Seuraavaksi lähdettiin ajamaan Tigakin ja Kefaloksen kautta kohti Kavo Paradiso Beachia. Olin jostain lukenut, että se on yksi saaren hienoimmista rannoista ja myöskin paikallisten suosima. Tiedossa oli, että tie sinne saattaa olla vähän vaikea kulkuista ja perille pääseminen aikaa vievää.  No sitä se todella oli. Yritettiin kolmea eri tietä päästä rannalle, mutta meidän matkakumppaneilla loppui rohkeus yrittää loppuun asti niillä teillä. Toki myönnän, että itseäkin vähän jännitti teiden huonokuntoisuus, mutta ajatus rannan näkemisestä ohitti kaiken muun. Lopputulos oli, että me ei koskaan päästy kyseiselle rannalle. Näin jälkikäteen ajatellen voi olla ettei meidän vuokra-autokaan olisi siitä koettelemuksesta selvinnyt.

Tästä hieman pettyneinä jatkoimme matkaa takaisin Kefaloksen ja  Kardamainan kautta Zian kylään, mikä sijaitsee Dikeos- vuorella. Pysähdyttiin matkalla uimaan ja snorklaamaan Kefaloksessa sijaitsevalle Paradise Beachille. Ranta oli oikein hyvä uimiseen, kun taas snorklaamiseen ei. Tätä rantaa oli mainostettu hyväksi paikaksi snorklaukseen. Ehkä me ei vaan oltu oikeassa kohdassa rantaa, koska me ei löydetty mitään snorklaamisen ja näkemisen arvoista pelkästä hiekkapohjasta. Lapsille ranta on aivan ihanteellinen, loivasti syvenevä  ja pehmeä hiekka, missä on hyvä leikkiä. Ranta oli myös aivan täynnä aurinkotuoleja ja ihmisiä, joten itse en siellä viihtynyt meidän uimista kauempaa. Jos kaipaa rauhallista uimarantaa, kannattaa Paradaise Beach jättää suosiolla väliin.

Paradise Beach

Matka jatkui kohti Zian kylään, mistä näkee kuulemma Kosin kauneimman auringonlaskun, mikä meiltä jäi aikataulu syistä nyt näkemättä. Täältä lähtee myös merkitty patikointireitti vuorelle. Patikointi olisi kiinnostanut mua kovasti, mutta jouduttiin jättämään tämäkin välistä aikataulu syistä. Patikointiin olisi mennyt n.2-4h ja se olisi ollut liian pitkä aika.

Päivä oli jo sen verran pitkällä ja nälkä hirmuinen, joten päätimme ajaa Kosin kaupunkiin syömään kunnon pihvit. Ruoka meni niin jäseniin, että päätettiin yhteistuumin viedä auto pois ja vapauttaa reissukavereiden lapsenvahdit. Me oltiin nyt meidän osalta Kosin saari kierretty. Paljon meiltä jäi vielä näkemättä. Meillä meni niin paljon aikaa hukkaan Kavo Paradiso Beachin etsimiseen, mutta näin nyt tällä kertaa. Tai kyllähän me se ranta löydettiin, mutta tie sinne oli niin huonossa kunnossa, että sen takia luovutettiin itse rannalle meneminen. Tämän kuvan myötä on hyvä sanoa Kosin saarelle heipat:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *