Matkalla Tshernobyliin ja Prypjatin kaupunkiin

Me (minä ja mies) olimme tilanneet etukäteen retken Tshernobyliin ja Prypjatin kaupunkiin https://gamma-travel.com/#  kautta. Retken kokoontumispaikka oli meidän hotellin(Dnipro) pihalla ja tämä oli yksi syy miksi päädyimme tilaamaan retken juuri Gamma Travelilta. Lähtö oli aamulla klo 7.45, joten me kerkesimme syödä rauhassa aamupalan hotellilla ilman kiirettä. Meitä lähti matkaan pikkubussillinen retken varanneita. Olisiko meitä ollut yhteensä 19 henkeä ja useita eri kansalaisuuksia. Ennen pikkubussiin pääsyä meiltä tarkastettiin vielä passit.

Meidän retkibussi

Retkelle valmistautumisesta ja varaamisesta muutama juttu. Varauksen yhteydessä täytyi antaa passintiedot ja mielellään vielä oikein kirjoitettuna. Kyseessä on suljettu alue, jonne ei ilman passia pääse. Matkanjärjestäjä hoiti onneksi kaikki lupa-asiat kuntoon meidän puolesta. Matka piti maksaa heti varauksen yhteydessä ja meiltä kahdelta se oli 178€. Kympin lisän tuohon hintaan teki geigermittari, jonka mies halusi välttämättä vuokrata matkanjärjestäjältä. Mittari pitää siis vuokrata jo varausvaiheessa. Alueelle piti ehdottomasti pukeutua umpinaisiin kenkiin, pitkiin housuihin, sekä pitkähihaiseen paitaan. Meillä oli siinä vähän miettimistä, koska lämmintä oli +30 astetta. Evästä ja juomista kannattaa myös varata tarpeeksi mukaan. Pitää vaan muistaa, että alueella ei saa syödä, eikä juoda ulkona, ainoastaan autossa sisällä.

Matka ensimmäiselle pysähdyspaikalle eli paikalliselle huoltamolle kesti n. tunnin.  Sieltä pystyi vielä ostamaan matkalle juomista ja syömistä, sekä käymään vessassa.  Siitä menikin sitten n.1,5h ennen seuraavaa pysähdystä, joka oli Tsernobylin ydinvoimalan ympärillä oleva 30km suojavyöhyke, missä sijaitsi passintarkastuspiste.

Matkalla huoltamolta suojavyöhykkeelle meille näytettiin dokumentti Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Mulla se meni pikkuisen ohi, koska uni meinas viedä musta taas kerran voiton. Ja en kyllä ollut ainoa jota väsytti. Seuraava pysähdys olikin 30km vyöhykkeellä oleva passintarkastuspiste, missä poliisi tarkasti auton, passin ja lipun. Jokaisen piti myös allekirjoittaa jonkinlainen vastuuvapautus paperi, että pääsi jatkamaan matkaa. Tarkkaan en tiedä mihin nimeni kirjoitin, mutta luultavasti lupasin olla viemättä alueelle aseita, huumeita, alkoholia ym. olla keräilemättä tavaroita ja poikkeamatta tieltä, sekä vierailematta rakennuksissa ja jotain muita turvallisuus asioita.

Passintarkastuspiste. Tässä kohtaa oli vielä mahdollisuus ostaa  juomista kioskista.

Portin toisella puolella jokainen sai kaulaan jonkunlaisen mittarin, millä seurataan kuinka paljon sitä säteilyä oikein saa vierailun aikana. Tässä kohtaa pääsi myös käymään vessassa, jos tarve vaati. Tästä matka jatkui kohti Tshernobylin kylää, missä pysähdyimme muutamassa paikassa.

Lenin patsas

Ydinvoimalaonnettomuuden vuoksi evakoitujen kylien ja kaupunkien muistokuja.

Palomiesten muistomerkki

Matka jatkui todella möykkyistä tietä pitkin kohti Neuvostoliittolaisten rakentamaa huippusalaista tutkajärjestelmää, jolla vakoiltiin länttä. Paikka oli jonkilainen hylätty armeijan tukikohta. Tätä mielenkiintoisen näköistä rakennelmaa kutsutaan Venäläiseksi tikaksi, sen aiheuttaman voimakkaan nakutuksen vuoksi. Jos oikein ymmärsin oppaan puheesta, oli koko rakennelmalla pituutta lisäosineen n. 700m. Tämä oli mielenkiintoinen kohde. En ollut ennen tällaisesta kuullutkaan.

Duga eli Venäläinen tikka

Seuraavaksi olikin vuorossa reaktori neljä, missä sattui historiamme pahin ydinvoimalaonnettomuus. Mulle itselle oli yllätys, että me ensinnäkin päästiin todella lähelle ydinvoimalan reaktori nelosta ja, että siinä kohtaa ei juuri säiteilymittari värähtänyt. Olisikohan syy ollut reaktorin uusi suojakuori, joka asennettiin loppu vuodesta 2016 vanhan suojakuoren päälle vai mikä, mutta itseäni se ei haitannut vaikka säteilyarvot pysyivät matalana. Useampi ihminen siellä kyllä yritti saada mittariin kunnon lukemat.

Säteilymittari antoi lukeman 0.72

Muistomerkki reaktori neljän juurella.

Lounas meille tarjoiltiin alueella työskentelevien työntekijöiden ruokalassa, joka sijaitsi lähellä reaktori nelosta. Ennen kuin päästiin yläkertaan missä ruokala sijaitsi, piti mennä vartalomittarin läpi joka mittaa säteilytasoa.

Opas näyttää kuinka laitteeseen mennään.

Ruokailussa meno oli hyvinkin nopea tempoista. Kylmässä lasivitriinissä oli tarjolla kahta erilaista salaattilautasvaihtoehtoa. Seuraavassa kohtaa keittiöhenkilökunta latoi lämmintä ruokaa lautaselle valmiiksi. Vaihtoehtoina oli joko pasta tai couscous ja jauhelihapihvi tai kanakastike. Kasvisvaihtoehtona oli hirveän näköistä keittoa. En päässyt perille, että mitä se loppupeleissä sisälsi. Juomat oli kaadettu valmiiksi laseihin ja leipä näytti kyllä hyvältä ja tuoreelta. Lounas kuului retken hintaan.

Tässä oli mun lounas.  Muuta en pystynyt ruokalassa syömään. Onneksi oli omia eväitä mukana.

Vihoinkin päästiin lähtemään kohti Prypjatin kaupunkia, mitä itse olin odottanut ehdottomasti eniten koko reissulta. Meidän opas pyysi, että noudattaisimme annettuja ohjeita ja ettemme jäisi oppaasta jälkeen, koska kaupungissa olisi helppo eksyä. Vähän siinä itsekseni naureskelin, että miten ihmeessä autiossa kaupungissa, jossa ei asu ketään voi eksyä. No, kyllä se vähitellen selvisi mullekkin mitä opas oli tarkoittanut sillä eksymisellä. Kaupunkihan oli luonnon valtaama, paikoittain aivan kasvillisuuden peittämä ja vaivoin sieltä joka kohdasta löytyi polkuja mitä pitkin kulkea. Eli kyllä, minä olisin luultavasti eksynyt sinne ilma opasta. Ei ole mikään salaisuus, että en omaa kauhean hyvää kartanlukutaitoa tai, että pystyisin suunnistamaan oikeaan paikkaan pelkästään aurinkoa katsoen ja tuulta kuunnellen:) Joten seurasin tiivisti opasta ja kuuntelin, mitä hänellä oli kerrottavaa.

Pripyat/ Prypjat

Osa rakennuksista oli jo osittain sortunut ja osa vaarassa sortua, joten rakennuksien sisään ei saanut mennä. Toki, meidän ryhmästä löytyi niitä valopäitä, jotka meni kiellosta huolimatta useisiin rakennuksiin sisälle. Luvan kanssa saimme käydä yhdessä kerrostaloasunnossa, nopeaa ja hiljaa. Mulle jäi epäselväksi, miksi alueella piti olla hiljaa ja unohdin sitä sitten kysyä.

Tämän talon ensimmäisen kerroksen asunnossa pääsimme käymään. Asunnoista oli viety kaikki viemisen arvoiset tavarat eli jäljellä oli enää vain seinät.

Luokkahuone

Tshernobylin ydinvoimala- alueelle oli palannut paljon eläimiä, mm. karhuja, susia, villisikoja, kettuja, hirviä, käärmeitä, monia lintuja ja alueelle oli tuotu n.12 vuotta ydinonnettomuuden jälkeen myös villihevosia. Opas kertoi, että eläimet ei pelkää juuri ihmisiä, joten ympäristöä kannatti ajoittain tarkkailla, ettei pääse susi yllättämään. Käski juosta nopeampaa, kuin kaveri niin ei ole mitään hätää:) Minä en nähnyt koko reissulla yhtään eläintä, en edes lintua. Muutama hyttynen pääsi kyllä puremaan, joten jää nähtäväksi miten mun käy.

Supermarket

Vihdoin pääsimme surullisen kuuluisaan huvipuistoon, jota ei koskaan keretty avaamaan. Yllätyin kuinka pieni alue se oli. Siellä oli jäljellä vain neljä laitetta. En kyllä tiedä onko siellä koskaan enempää laitteita ollutkaan.

Opas laittoi oman geigermittarinsa maailmanpyörän korin pohjaan. Lukema oli 24,71.

Matka jatkui vielä jalkapallostadionille, jonka jälkeen palasimme autolle ja kohti Kiovaa. Ainut asia minkä olisin vielä halunnut nähdä oli urheilutalo/ uimahalli, mutta sinne meitä ei päästetty. Eivät ole kuulemma enää hetkeen vieneet sinne ryhmiä rakennuksen huonon kunnon takia.

Jalkapallostadion

Jalkapallostadionin ympäri kiersi juoksurata.

Koko reissun kovimmat lukemat!

Päivä oli pitkä ja raskas. Reissu kesti 12h ja +30 asteen helle pitkiin vaatteisiin pukeutuneena ei tehnyt siitä ainakaan helpompaa. Mikä tänne sitten olisi paras aika matkustaa riippuu monestakin asiasta. Itse matkustaisin näin jälkikäteen ajatellen, joko myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä. Lämpötila olisi silloin ihan kohtuullinen ja kasvillisuus ei rehottaisi niin paljon. Turistimääräkin voisi olla silloin vähäisempi vaikka ei tuolla juuri muita ihmisiä näkynyt nytkään. Ainoastaan 30km suojavyöhykkeellä porukkaa oli enemmän. Täällä käyminen ei juurikaan jännittänyt tai mietityttänyt säteilyn osalta, mutta niin vaan tuli heitettyä jalassa olleet kengät roskiin päivän päätteeksi. Päällä olleet vaateetkin olisin heittänyt pois, mutta mies oli eri mieltä. Kaiken kaikkiaan matka Tshernobyliin ja Prypjatin kaupunkiin oli hieno kokemus. Kannattaa ehdottomasti käydä jos sellainen mahdollisuus vastaan tulee ja kuinka kauan siellä vielä rakennukset pysyy pystyssä voi vain arvailla…

 

 

Matkailu avartaa- Kiova ja Tshernobyl

Meille sattui miehen kanssa juhannusviikolla neljä vapaapäivää samaan aikaan, joten päätettiin sen enempää sunnittelematta ottaa suunnaksi Ukraina. Meillä ei ollut mitään odotuksia Ukrainan tai Kiovan suhteen. Kaupunki oli meille molemmille uusi kohde. En juurikaan kerennyt etsimään kyseisestä paikasta tietoa myöskään etukäteen, joten aikalailla kahta kättä heiluttaen reissuun lähdettiin.

Meidän lento lähti aamulla jo klo 05.35 Tampereelta Pirkkalan lentokentältä. Minä en ole koskaan vielä sieltä lentänyt, joten uusia kokemuksia tuli jo Suomen puolella. Siitähän oli todella kätevä lentää:) Ja mikä parasta, kotoa noin puolet lyhyempi matka, kuin Helsinki-Vantaalle. Lennettiin Air Balticilla, Riikan kautta Kiovaan. Riikassa meillä oli 25 min. vaihtoaika Kiovan koneeseen, joten päätettiin käydä nopeasti Primeclass Riga Business loungessa syömässä aamupala ja hyvin kerettiin vielä lennolle.

Primeclass Riga Business Lounge

Lento Kiovaan laskeutui klo 9.05 ja lentokentältä hotellille kesti taksilla tasan tunnin. Jätettiin meidän tavarat hotellille ja lähdettiin kävellen tutustumaan kaupunkiin, koska huoneen saisimme vasta klo 14.

Volodymyrska Hill

Käveltiin puiston läpi Pyhän Mikaelin kultakupoliseen luostariin. Luostari oli uskomattoman kaunis sisältä. Harmi vain, kun siellä ei saanut kuvata.

Pyhän Mikaelin kultakupolinen luostari

Matka jatkui St. Andrew’s kirkolle. Kirkkoon ei päässyt sisälle, mutta ostettiin liput panoraama tasanteelle. Liput maksoi n.70 senttiä per aikuinen. Sieltä oli ihan kiva näkymä kaupungille ja ennen kaikkea kävi ihana tuulen vire, joka helpotti hetkellisesti oloa.

St. Andrew´s kirkko

Tässä vaiheessa rupesi olemaan jo niin kova jano, että päätettiin mennä juomaan jotain kylmää ja päädyimme Pirogb Barin terassille. Mies meinas, että sai ehkä elämänsä parhaimman makuisen kaljan. Mä olin kyllä sitä mieltä, että jospa se johtui vain kuumasta ilmasta ja kovasta janosta! Hetken tässä levättyämme ja juomat juotuamme matka jatkui kohti Pyhän Sofian Katedraalia.

Princess Olga Monument sijaitsee Pyhän Mikaelin kultakupolisen luostarin ja Pyhän Sofian Katedraalin välissä.

Pyhän Sofian Katedraalille päästyämme ostimme liput vain kellotorniin. Siinä oli jokunen porras kivuttavana, ennen kuin ylös asti pääsi. Varsinkin tällä kuumuudella ja näillä yöunilla se tuntui raskaalta. Portaikko oli ajoittain todella kapea. Näkymät ylhäältä oli kyllä hienot ja tuuli pääsi puhaltamaan ihanan viilentävästi mitä korkeammalle kiipesi.

Tässä vaiheessa mun jalat alkoi olemaan jo aivan loppu. Unohdin vaihtaa hotellilla toiset kengät jalkaan ja siinä vaiheessa kun muistin sen, oli pikkolo jo vienyt meidän tavarat säilöön. Joten kuvittelin pärjääväni jalkaan jääneillä kengillä, VIRHE! No, onneksi matka vei tästä ruokakaupan kautta takaisin hotellille ja sain vihdoinkin kengät pois jalasta.

Me majoituimme Dnipro Hotelliin. Sijainti oli todella hyvä, mutta muuten hotelli oli jäänyt jonnekkin menneille vuosille. Palvelu pelasi todella hyvin ja me kävimme hotellilla vain nukkumassa, joten meitä hotellin kulunut yleisilme ei haitannut. Plussaa tuli ehdottomasti hyvästä ilmastoinnista, mikä olikin todella tarpeen +30 asteen helteellä.

Hotel Dnipro

Ensi järkytyksestä kun selvittiin, niin huone oli loppujen lopuksi ihan ok. Hyvä ilmastointi pelasti paljon.

Sen verran koville tuo matkustaminen vain parin tunnin yöunilla otti, että päätettiin ottaa tunnin torkut hotellilla ennen kuin jatkaisimme Kiovaan tutustumista. Pienestä elpymis hetkestä piristyneenä lähdimme katsomaan lisää nähtävyyksiä. Suuntasimme Kansojen ystävyyden kaarelle ja kiersimme puistoalueella, missä oli paljon paikallisia ihmisiä viettämässä aikaansa.

Kansojen ystävyyden kaari, joka on rakennettu Ukrainan ja Venäjän ystävyyden kunniaksi.

Ravintola Tres Francais.

Illallinen me käytiin syömässä Tres Francais ravintolassa. Otin elämäni ensimmäisen kerran ankkaa ja täytyy sanoa, että oli kyllä hyvää. Aivan en päässyt perille ymmärsikö tarjoilija mitä gluteeniton tarkoittaa, mutta ehdotti itse, että laitetaan kastikkeet erillisiin astioihin. Mä tykkäsin tästä ravintolasta. Ruoka oli hyvää ja tarjoilija puhui hyvää englantia, sekä ymmärsi ainakin jotenkin mitä saan ja mitä en saa syödä. Meidän kohdalla kun ei aina ole itsestäänselvyys, että saadaan sellaista ruokaa mitä tarvitaan:)  Vaikka me otettiinkin pienet päikkärit aikaisemmin päivällä niin silti tuli hyvin uni heti kun ravintolasta hotellille ja sänkyyn pääsimme.

Seuraavana päivänä me lähdettiin klo 7.40 Gamma Travelin kautta tilaamallemme koko päivä retkelle Tšernobyliin, mutta tästä retkestä tulee juttua sitten erikseen. Oli kyllä hyvä reissu.

Tshernobylin retkeltä me palattiin takaisin hotellille n.klo 20  ja sen verran raskas retki se oli, että ei jaksettu lähteä etsimään mitään ravintolaa kauempaa ja päädyimme oman hotellin yläkerran Panorama Club ravintolaan. Eikä ollut ollenkaan huono vaihtoehto. Ravintolassa oli muutama ihminen meidän lisäksi, joten meitä palveltiin nopeasti. Ainut asia mikä siellä häiritsi oli ehkä aavistuksen liian lujaa soittava pianisti. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Alkupalat, pääruoat ja juomat tuli maksamaan n.50€. Eli suomen hintoihin tottuneelle paikka oli hyvinkin edullinen.

Panorama Club Restaurant, Hotel Dnipro

Näkymä ravintolan ikkunasta. Meidän hotellihuone oli muutaman kerroksen alempana.

Edellisen päivän Tšernobylin reissu verotti sen verran voimia, että päätettiin nukkua aamulla niin myöhään kuin nukuttaa. Aamupalan jälkeen pakattiin vähäiset tavaramme, vietiin ne hotellin matkatavarasäilytykseen ja kirjauduttiin hotellista ulos. Meidän lento lähti vasta illalla, joten meillä on koko päivä aikaa taas kierrellä Kiovassa. Ensin oli tarkoitus mennä luolaluostariin ja Äiti Maa patsaalle. Luolaluostari olisi ollut todella mielenkiintoinen, mutta sen verran kerkesin siihen tutustumaan ja tulin siihen tulokseen, että ei ole mun paikka. En siis pysty menemään ahtaisiin paikkoihin ja luolat on kuulemma n. metrin leveitä ja kaksi metriä korkeita. Pelkkä ajatuskin tuntui niin ahdistavalta, että en pystynyt lähteä edes kokeilemaan. Eli siis suunnitelmien muutos ja lähdettiin kiertelemään kaupungille.

Kultainen portti

Käytiin tutustumassa kaupungin kultaiseen porttiin. Tämän paikan olisi voinut jättää myös välistä, mutta eipä meillä ollut kiire mihinkään. Omasta mielestäni paikka ei mikään ihmeellinen ollut. Mitä korkeammalle kiipesi niin sitä mukavampi tuulen vire taas kävi, joten helpotusta kuumuuteen sieltä löytyi:) Sisälle piti ostaa liput, mutta en kyllä yhtään muista minkä hintaiset ne oli. Tuskin kovin kalliit, koska sisältä itsemme löydettiin.

Maidan aukio

Syömässä me käytiin pääkadun varrella sijaitsevassa ravintolassa. Nyt huomasi eron eri tasoisten ravintoloiden välillä.  Moni oli etukäteen “varoittanut”, että palvelu Kiovassa voi olla tylyä ja ruoka-annokset ei tule samaan aikaan pöytään. Tätä olin aikaisempien ravintoloiden kohdalla ihmetellyt, koska niissä kaikki oli toiminut todella hyvin, ruoat tuli samaan aikaan ja palvelu oli hyvää. No nyt ei sitten mennytkään ihan niin hyvin. Tarjoilija ei osannut sanaakaan englantia ja jouduin elämäni ensimmäisen kerran turvautumaan ulkomailla google kääntäjään. Tarjoilija tuntui sen avulla ymmärtävän mitä haluan ja tarkoitan, mutta kyllä jännitti mitähän ruokaa mahdan saada. Mies oli jo syönyt oman hamppari annoksensa, ennen kuin minä sain oman ruokani. Positiivista tässä on se, että sain edes jotakin syötävää, koska sekään ei ole itsestäänselvyys. Olen myös joskus jäänyt ilman ruokaa ravintolassa.

   Olin nähnyt jossain jutun/kuvan värikkäistä pissaavista pojista ja halusin ehdottomasti myös itse nähdä ne. Ongelma oli vaan siinä, että mulla ei ollut hajuakaan missä päin kaupunkia ne oli. Mulla oli vain yksi kuva pojista. Poikia ei ollutkaan sitten ihan niin helppo löytää, kuin luulin. Kaikilta joilta kysyin apua, ei osannut englantia. Useamman kilometrin käveltyämme löysimme vähän erilaisen puiston, kuin mitä Suomessa on totuttu näkemään. Park Landscape Alley oli jonkunlainen mosaiikkiveistos puisto. Ihan hauska ja erilainen paikka. Lapset varmasti tykkää.

Tämän puiston laidalla istui nainen joka oli ihan sen näköinen, että osaisi englantia. Sanoinkin miehelle, että jos nainen ei osaa meitä auttaa niin antaa koko pissaavien poikien olla! Ei muuta kun kysymään osaisiko hän kertoa meille oikean paikan ja osasihan hän. Siitä oli enää n. 50 metrin matka poikien luo:)

Näitä poikia etsittiinkin sitten pidemmän matkan kautta!

Tämän jälkeen käytiin vielä terassilla. Sillä samalla missä mies sai elämänsä parhaan kaljan, joka ei nyt enää maistunutkaan niin hyvälle:9 Pikku hiljaa oli aika ruveta siirtymään kohti hotellia, ottaa tavarat mukaan ja hurauttaa taksilla lentokentälle. Kaupungista lentokentälle olisi päässyt paljon halvemmalla julkisia liikennevälineitä käyttäen, mutta eipä tuo tilattu taksikaan paljoa maksanut(25€). Matka kesti kumminkin vain vähän vajaan tunnin.

Onneksi Boryspilin kansainvälisellä lentokentällä oli Lounge, mihin päästiin syömään, virkistäytymään ja vaihtamaan vaatteet. Meillä oli taas nopea koneen vaihto Riikassa, ennen Tampereelle lentämistä.

Business Lounge, Kiev Boryspil International

Kiova yllätti meidät positiivisesti. Siellä oli halpaa, kaikki toimi sovitusti, kaupunki oli siisti ja niiltä osin turvallisen tuntuinen missäpäin me liikuimme. Toki me emme yömyöhään missään liikkuneetkaan ja onhan Kiova suuri miljoonakaupunki, joten normaali varovaisuus on tietenkin tarpeen.  Palvelu oli pääsääntöisesti todella hyvää, toki pieni hymy olisi joskus mukava nähdä asiakaspalvelussa. Meille turisteille Kiova oli helppo ja mukava kohde, eikä Ukrainan tämän hetkinen tilanne näkynyt meille mitenkään. Tälläkin kertaa täytyy todeta, että matkailu avartaa!

Uusikaarlepyyn Storsand ja Pietarsaaren Fäbodan- Länsirannikon löytöjä

 

Ollaan hyvän ystäväni kanssa yritetty jo vuosia (14v.) saada järkättyä, jos jonkinlaista yhteistä retkeä ilman lapsia, mutta aina se on johonkin kaatunut. Nyt sattui niin hyvin, että meille molemmille sattui vapaapäivä keskelle viikkoa. Ei muuta kun äkkiä suunnitteille reissua. Yhdessä päivässä ei pitkälle kerkeä, joten sovittiin, että aloitetaan tämä ensimmäinen yhteinen aikuisten reissu kevyesti. Ei olla yötä ja päivässä pitää keretä se tekemään. Minä en ole juurikaan rannikolla ajellut, joten mun ehdotuksesta päätimme lähteä katsomaan mitä pienellä pätkällä Suomen länsirannikkoa on meille tarjota. Ja olihan sillä:)

Ensimmäinen pysähdys oli Uusikaarlebyyn Storsand. Ilma oli sen verran kylmä(+16) ja tuulinen, että rannalla ei näkynyt meidän lisäksi ketään muita.

Parkkipaikalta rannalle.

Ranta oli ihanan näköinen ja nopeasti nähty. Aurinkoisella ilmalla ranta on varmasti kiva paikka viettää aikaa. Näinkin tuulisella ja kylmällä ilmalla ei niinkään. Tässä vaiheessa rupesi jo kahvihammasta kolottamaan sen verran, että lähdettiin etsimään jotain kivaa kesäkahvilaa. Auton nokka kohti pohjoista ja päädyimme Cafe Tullmagasinetin pihaan, mutta harmiksemme se oli kiinni. Alue toimii myös venesatamana. Täällä oli myös jonkun verran lapsia ja nuoria uimassa raikkaasta ilmasta huolimatta. Olisiko ollut uimakoulu menossa.

Jatkettiin matkaa kohti Uusikaarlepyyn keskustaa, edelleen kivaa kesäkahvilaa etsien. Auto parkkiin torille ja jalkauduttiin keskustaan etsimään kahvilaa. Hetken siinä pyörittiin ja tehtävä tuntui toivottomalta, joten jouduimme turvautumaan internetin ihmeelliseen maailmaan. Sieltä vastaan tuli Vesitorni, Panorama kesäkahvila, joka oli yllätys yllätys kiinni sekin. Avataan klo 12.

Vesitorni, Panoraama kesäkahvila

Päätettiin vaihtaa kesäkahvilan etsiminen lounaspaikan etsimiseen ja päädyimme syömään Juthbackan ravintolan seisovaan pöytään. Tämän jälkeen päätettiin vielä kerran yrittää käydä Vesitornilla, koska kello oli jo yli 12. Edelleen kiinni. Tässä vaiheessa rupesi jo vähän huvittamaan, että onko todellakin kahvilan löytäminen näin vaikeaa. Tästä kuitenkaan lannistumatta päätimme vaihtaa paikkakuntaa ja autolla kohti Pietarsaarta. Ystäväni selasi Instagramia ja näin löysimme idyllisen Cafe Skorpanin. Kahvin tuoksu leijui meitä ihanasti jo ulkona vastaan ja vihdoin ja viimein pääsimme nauttimaan hyvästä kahvista ja leivoksista.

Cafe Skorpan

Mikä miljöö nauttia kesäpäivästä, kahvista ja ystävän seurasta.

Kyllä tätä leivosta ja kahvia kannatti vähän etsiäkin.

Matka jatkui kohti Fäbodan aluetta. Alueelta löytyy kaksi upeaa uimarantaa, Storsand ja Lillsand. Me päädyimme ensin käymään pikkuhiekalla. Sinne on tehty hieno esteetön kulkureitti, jota pitkin oli helppo kulkea. Me ei lähdetty sen kummemmin patikoimaan minnekkään pidemmälle vaan pysyteltiin rannan tuntumassa ja esteettömällä kulkureitillä. Patikointi maastoja siellä on jonkun verran ja ne täytyy kyllä vielä joku päivä tulevaisuudessa käydä kävelemässä. Alueelta löytyy myös kahvila ja karavaanarialue, mutta me ei käyty kummassakaan. Ihmisiä oli jonkun verran liikkeellä ja muutama rohkea oli jopa aurinkoa ottamassa. Aurinko kyllä paistoi ihanasti, mutta edelleenkin oli vain +16 astetta ja ajoittain kova tuuli.

Pikkuhiekan jälkeen ajeltiin Isohiekalle, joka sijaitsi lähellä. Täällä me ei muuta, kuin kävelty rannalle ja takaisin. Tämä oli pienempi paikka kuin pikkuhiekka. Muutama lapsiperhe kokosi siellä telttojansa, mutta muuten täällä ei näkynyt ketään. Molemmilla rannoilla riittää kyllä varmasti väkeä hyvänä ja lämpöisenä kesäpäivänä.

Storsand

Ystäväni sai vielä loistoidean, että käydään samalla reissulla Ilveskivellä. Ilveskivi on yksi Suomen suurimmista siirtolohkareista ja sijaitsee Pedersöressä, Yli- Purmon kylässä. Ei muuta kun google mapsiin koordinaatit ja kohti Ilveskiveä. Pikitieltä kun käännyttiin hiekkatielle, tien koko ajan kaventuessa, tuumasin ystävälleni, että täältä mä en kyllä lähde peruuttamaan jos joku tulee vastaan. No niinhän siinä sitten kävi, että tukkirekkahan meitä vastaan tuli, mutta onneksi oli vielä lastaus puuhissa. Eli meidän tie tyssäsi siihen. Sain onneksi auton käännettyä ilman vahinkoja ja päätettiin, että lähdetään kotia kohti. Hetken matkaa ajettuamme huomasin kyltin missä luki Ilveskivi ja ei muuta kun uusi yritys sinne. Tällä kertaa pääsimme perille asti, mutta kun lähdettiin polulle niin tuli onneksi mieleen, että kuinkas pitkä sinne itse kivelle on. Pieni googlailu ja selvisi, että sinne oli sen verran matkaa, jotta päätettiin sitten palata takasin autolle. Sillä vaatetuksella ja ilman juomista reissusta olisi tullut kohtuuttoman rankka pelkän kiven näkemiseksi. Tarkemman selvittelyn ja autolle palaamisen jälkeen selvisi, että eihän sinne kivelle ole kuin 800m parkkipaikalta. Tässä vaiheessa päivää rupesi jo pieni väsymys painamaan ja nauru oli niin herkässä, joten yhteistuumin päätettiin ajaa suorinta tietä kotia, ettei vaan sattuis mitään!

Tästä lähti polku Ilveskivelle.

Päivä oli todella kiva ja yllätyksiä täynnä. Olin kyllä yllättynyt miten hienoja rantoja Suomesta löytyy ja vielä noinkin lyhyen matkan päästä kotoa. Harmi kun ei ole tullut aikaisemmin käytyä. Tuolla viihtyy varmasti kaikenikäiset, varsinkin vähän lämpöisemmällä ilmalla kuin mitä meille sattui. Ei voi muuta, kuin ihmetelle Suomen luonnon kauneutta taas kerran ja yrittää tutustua siihen vielä paremmin.

Yhtä juhlaa

Serkkujen matkassa -blogi täyttää 15.7. vuoden. Tämä vuosi on ollut meille erittäin antoisa ja olemme kiitollisia sekä yllättyneitä, että lukijat ovat löytäneet blogimme näin hyvin ja kommentteja on aina kiva lukea. Vaikka kirjoitammekin tätä itselle, niin sydäntä lämmittää, jos joku muukin on saanut kirjoituksistamme jotain itselleen.

Kevät ja alkukesä oli meille hieman haasteellista aikaa ja blogin puolella oli hieman rauhallisempaa. Tälle on ollut hyvä syy. Perheissämme on ollut ihania, mutta mullistavia ja aikaa vieviä tapahtumia, jotka ovat olleet blogilta ja matkustamiselta pois. Nyt rippijuhlat ovat enää ihana muisto ja Väläyksen perheen esikoisetkin ovat saavuttaneet virallisesti aikuisuuden. Ihania ja toivottuja muutoksen tuulia kuuluu myös toiselle perheelle. Meidän matkaseurueen uusin jäsen on juuri syntynyt. Toivottavasti tällä pienellä miehellä on yhtä vahva matkageeni kuin meillä muillakin. 🙂

Edelleen intoa matkustamiseen löytyy enemmän kuin on aikaa (ja rahaa). 😀 Ei tämäkään kesä ole kulunut pelkästään sohvalla lojumalla vaan muutamia reissuja on tehty ja niistä pääsette lukemaan kesän ja alku syksyn aikana, kunhan saamme purettua ne tekstin muotoon.

Käy tykkäämässä meistä Facebookissa ja Instagramissa. Löydät meidät nimellä serkkujen matkassa.

 

3 yötä Krakovassa ja päiväretki Auschwitziin

Lähdettiin Vappuviikolla käymään Puolassa ja tällä kertaa reissuun lähti minä, mies, meidän nuorin tyttö ja mun kummipoika, jolle lupasin tämän matkan rippilahjaksi.

Lento Krakovaan lähti illalla, joten startattiin sunnuntaina aamupäivästä hyvissä ajoin autolla kohti Helsinki- Vantaan lentokenttää, koska matkalla piti poiketa pikaiseen Tampereen Ikeassa ostoksilla ja syömässä:)

Lentokentälle päästyämme, matka alkoi tuttuun tapaan Aspire Loungesta. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Me lähdettiin reissuun ihanan lämpöisestä ja aurinkoisesta Suomesta ja saavuttiin sateiseen Krakovaan. Koko meidän miniloman ajan säätiedot näytti sadetta! Mulle sattui mukaan vielä rikkinäinen sateenvarjo, minkä huomasin vasta, kun sitä tarvitsin.  Perillä taksikuskikin pahoitteli kovasti, kun oli huono sää. Ihan kun se nyt säälle, jotain voisi. Ja eipä tule itselle mieleen yhtään reissua, että olisi annettu sään lomaa pilata. Toki, ei hyvästä ilmasta haittaakaan ole:)

Majoituimme Garbary Aparthotelliin. Huone oli ihan perussiisti hotellihuone. Huoneistossa oli kaksi makuuhuonetta, jossa toisessa huoneessa oli parisänky ja toisessa kaksi erillistä yhden hengen sänkyä. Pieni keittiö ja suihku/WC. Hotelli sijaitsi vanhankaupungin laidalla. Mun mielestä kävelymatkan päässä ”kaikesta”. Ainakin kaikesta siitä, mitä me halusimme Krakovassa nähdä.

Garbary Aparthotel

Hotellin ravintola

Aamulla, kun herättiin satoi kaatamalla. Onneksi sade lakkasi pian ja päästiin lähtemään aamupalalle mun ja tytön kovasti odottamaan Cakester- kahvilaan. Oli kyllä hyvä aamiainen! Voin suositella.

Mahat täynnä oli hyvä lähteä tutustumaan Krakovan kaupunkiin. Käveltiin ensin juutalasikortteli Kazimierziin, jossa vain käveltiin ympäriinsä ja ihmeteltiin. Käytiin muutamassa kirkossa sisällä ja paikoissa mihin ei ollut pääsymaksuja.

Käytiin myös tutustumassa Wawelin linnan ilmaisiin osiin. Luulen, että jos olisi halunnut käydä linnan eri osissa sisällä, olisi liput pitänyt ostaa jo ennakkoon. Ihmisiä oli kyllä paljon liikkeellä. Kuinkahan paljon tuolla on hyvällä ilmalla väkeä? Ja kesällä? Varmasti ihan liikaa mulle.

Wawelin linna

Syömässä me käytiin Pasta Barissa, mistä tiesinki jo etukäteen, että sieltä saa gluteenitonta pastaa. Ruoka oli myös täällä hyvää. Maha tuli täyteen, mutta silti piti hakea vielä Cakester cafesta itelleni mukaan jälkiruoaksi kakunpala. Kierreltiin illalla kaupungilla niin kauan, kunnes rupesi satamaan taas vettä.

gluteeniton, maidoton ja vegaaninen kakunpala:)

Seuraavana aamuna herättiin hyvissä ajoin, kun lähdettiin käymään Auschwitzissä.  Mentiin aamupalalle meidän hotellin ravintolaan. Ajateltiin, että päästään helpommalla ja nopeampaa näin, kuin, että lähtisimme etsimään aamupalaa muualta. VIRHE! Me odotettiin meidän aamupalaa n. 50 min, joten meille jäi aikaa syödä se alle 5 minuutissa, ennen kuin taksi saapui meitä hakemaan. Ravintolassa ei montaa ihmistä meidän lisäksi aamupalalla ollut, joten vähän jäi epäselväksi mikä siinä kesti. Onko muutaman munan ja parin paahtoleivän paahtaminen niin työlästä? No, onneksi aamupala oli ihan hyvää, minkä siitä kerkesi maistamaan ennen kuin meidän piti jo juosta taksiin.

Olimme varanneet etukäteen hotellin kautta yksityisretken Auschwitziin, johon kuului kaikki, taksi, liput, opas ym. ja hyvä niin. Siellä oli valtavasti ihmisiä. Seuraavat kaksi päivää oli myyty jo loppuun ja ymmärsin taksikuskin puheista, että lippuja ei ole mahdollista saada enää mistään! Retken hinnaksi tuli 40€/henk.

Ensin jonotettiin Auschwitz I – pääleiriin, joka toimii nykyään museona. Kierros kesti meillä n. 2h. Meille sattui vähän lässyttäen puhuva opas, jonka englannista oli haastava saada selvää. Ajoittain kierroksella edettiin todella nopealla tahdilla. Jos erehdyit hetkeksi pysähtymään ja kuvamaan sisällä jotain, niin takana tulevan ryhmän opas kyllä kertoi isoon ääneen, että hopi hopi. Välillä tuntui, että meno oli kuin karjamarkkinoilla! Luulen, että minä olisin saanut enemmän irti paikasta, jos olisin saanut kiertää siellä ilman opasta ja rauhassa. Opas kyllä selitti, että ihan turvallisuus syistä sisätiloissa pitää liikkua nopeasti. Minkä kyllä ymmärrän ihan täysin.

“työ vapauttaa”

Tämän jälkeen siirryttiin kaikki omine kyytineen Auschwitz II- Birkenauhin, mikä toimi varsinaisena tuhoamisleirinä kaasukammioineen. Meidän taksikuski odotti meitä ennalta sovitussa paikassa ja vei meidät sinne. Muutaman minuutin kestävän automatkan aikana syötiin äkkiä meidän vähäiset eväät pois. Kannattaa varata omaat eväät reissuun mukaan. Siellä oli kyllä joku pieni kioski mistä pystyi ostamaan jotain, mutta en tiedä minkälainen tarjonta kioskissa on.

Täällä sama ryhmä ja opas kerääntyi yhteen ja tutustuminen Auschwitz II- Birkenauhin alkoi. Paikka oli todella iso ja kiersimme siitä vain osan. Kyllähän se antoi ajattelemisen aihetta, kun näki millaisissa oloissa siellä on oltu ja mitä siellä on tapahtunut.

Koko päivän retki tänne oli kyllä todella raskas, mutta ihan mielenkiintoinen. Omalta kohdaltani kokemus jäi jotenkin vajaaksi. Odotin jotain paljon enemmän, mutta en tiedä, että mitä. Ehkä osittain oman huonon kielitaitoni takia, kun en saanut oppaan puheesta hyvin selvää ja en kaikkea ymmärtänyt oli retki tänne vähän pettymys. Vai oliko mulla niin korkeat odotukset paikan suhteen? Tämä oli mulle kerran elämässä kokemus ja ei mun tarvitse sinne toista kertaa lähteä. Toki siellä kannattaa mennä käymään, jos siellä päin liikkuu ja on aikaa yhden ylimääräisen päivän verran. 

Pitkän päivän päätteeksi mentiin vielä illalliselle Zielona Kuchina ravintolaan ja pyörittiin muuten vaan vanhassakaupungissa. Seuraavana aamuna nukuttiin vähän pidempään, pakattiin ja lähdettiin lentokentälle aamupalalle Business Lounge Schengeniin.

Krakova yllätti meidät kyllä todella positiivisesti. Siellä olisi ollut tekemistä pidemmäksikin aikaa. Paljon jäi vielä nähtävää, mm. Wieliczkan suolakaivokset jäi kokematta, joka olisi kiinnostanut mua kovasti. Ehkä vielä joku päivä pääsen senkin näkemään. Matka Krakovaan oli kaikin puolin onnistunut, vaikka aurinkoa ei koko reissulla näkynytkään.

 

Pikaloma Tampereen seudulla

Heti kesälomien alettua päätimme lähteä parin yön kesälomareissulle Tampereen seudulle. Mitään huikeaa elämysmatkailua ei tällä kertaa haettu, vaan tarkoituksena oli mennä lasten ehdoilla ja järjestää heille mielekästä tekemistä. Ajankohta osui erittäin nappiin. Vielä ensimmäisellä kesäkuun viikolla ruuhkaa ei näkynyt missään ja Särkänniemessäkin pääsi Tukkijokea lukuunottamatta ilman jonottelua laitteisiin. Särkänniemipäivää vietettiin hellesäässä. Lapset jaksoivat hyvin hurvitella koko päivän.

Ensimmäisen hotelliyön olin varannut Scandic Nokian Edenistä. Hotellihuone sattui olemaan parvikabinetti, missä oli nukkumapaikat kuudelle hengelle, neliöitä oli kerrankin enemmän kuin tarpeeksi, pesuhuoneessa oli kaksi suihkua ja kirsikkana kakun päällä huoneessa oli iso sauna.  Parvelta ja saunasta oli ikkunat alas kylpylään. Mikä olikin ihan huikea juttu, kun minusta ei ollut enää Särkänniemipäivän jälkeen kylpylään lähtijäksi, niin sain seurata lasten riemua ja vesiliukumäen laskuja suoraan huoneen ikkunasta. Huone oli standart plus tason huone, joten pienenä miinuksena sanon ilmastoinnin puuttumisen (toki euroja hieman lisää ja superior-tason huoneisto, niin ilmastoinnin olisi saanut), mutta kohtuu iso pöytätuuletin huoneesta onneksi löytyi.

Myös kylpylä yllätti positiivisesti. Toki hotellista ja kylpylästä paistoi läpi ikä ja kuluneisuus, mutta kylpylän altaat liukumäkeineen olivat ehdottomasti meidän lasten suosikkeja. Vaikka pojat olivat viettäneet tunti tolkulla aikaa helteisessä Särkänniemessä ei kaksi tuntia meinannut riittää heille kylpyläajaksi. Pisteet myös siitä, että kylpylä oli tosi myöhään auki perjantai-iltana. Uskallan sanoa, että kylpylä oli avoinna ainakin klo 21, mutta uskallan väittää, että taisi olla jopa klo 22 saakka. Näin ollen myös myöhemmin hotelliin kirjautuvat ehtivät nauttimaan kylpylästä. Aamupala oli perussettiä. Itse en välitä mustastamakkarasta, mutta jos jollekin se on kriteerinä Tampereen seudun yöpaikan valintaan, niin mainittakoot, että kyseistä kurmeeta ei ole tarjolla Nokian Edenissä. Eikä ollut lettujakaan. Kaikki muut herkut löytyivät kyllä.

Aamupalan jälkeen kävimme vielä uudelleen kylpylässä, kun uloskirjautuminen oli tehtävä vasta klo 12 mennessä. Kylpylän jälkeen lähdimme Ideaparkiin testaamaan Zones by Särkänniemeä. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä Puuhamaahan, mutta lauantaille oli luvattu hellettä kera voimakkaiden ukkosten, joten päädyimme Ideaparkiin. Mikä ilmeisesti osui kaikinpuolin nappivalinnaksi, mitä julkisuudessa kirjoiteltiin Puuhamaan avajaispäivästä.

Jälleen kerran porukkaa oli todella vähän liikenteessä ja jonotteluun ei kulunut aikaa koko päivänä. Zones by Särkänniemi sai kyllä hyvän vastaanoton ja täydet pisteet meidän matkaseurueelta. Siellä oli mm. lasten huvipuistolaitteita sekä pomppulinna ja isommille sekä pienimmille omat niin sanotut HopLop-alueet. Lisäksi oli “pelihalli”, hohtominigolfia, minikeilarata sekä lasersotapeli. Myös erilaisia 6D- ja XD-teattereita oli vähän isommille tarjolla. Ne olivat aikuisillekin ihan viihdyttäviä. G-Force pyörityksen jätimme suosiolla väliin. Tässä ei ollut edes kaikkia aktiviteetteja mainittu, joten kyseessä on siis erittäin monipuolinen sisäpuisto. Nelihenkisen perheen lippupaketti oli 79€, mitä pidin ihan kohtuullisena verrattuna moneen muuhun. Rannekkeella sai tulla ja mennä miten vain, joten välillä aikuisten oli helppo vuorotella lastenvahtivuoroja ja käydä välissä ostoksilla sekä koko porukka sai käydä syömässä mieleisessään ruokapaikassa. Puiston mielekkyys yllätti koko porukan ja lopulta vietimme puistossa noin seitsemän tuntia.

Toisen yön majoituksen olin varannut Scandic Rosendahlista. Kyseisessä hotellissa olimme yöpyneet aikaisemminkin. Hotellille päästyämme minä jäin purkamaan hieman laukkua ja mies lähti poikien kanssa uimaan hotellin allasosastolle. Meillä taisi olla tällä kertaa superior-tason huone. Parisänky ja levitettävä vuodesohva, missä pojat nukkuivat. Huoneessa oli myös jonkinlainen ilmastointi. Vauhdikkaan päivän jälkeen katselimme hieman salamointia ja rankkasadetta hotellihuoneen ikkunasta ennen nukahtamista. Aamupala oli suurin piirtein samaa tasoa kuin Edenissä, ehkä hieman parempi. Täältä löytyi nyt sitä mustaamakkaraa sitä haluaville ja jotain muutakin lisäystä saattoi olla valikoimassa. Erityisenä plussana mainittakoot, että kummassakin hotellissa oli ilmainen pysäköinti, mikä tuntui huikealle edulle, koska pysäköinti Särkänniemeen maksoi 15€/pv.

Aamupalan jälkeen suuntasimme pikavisiitille Ikeaan. Lapset tykkäävät Smålandista, joten he pääsivät sinne leikkimään tunniksi ja me aikuiset kiersimme nopeasti Ikean läpi. Ostosten jälkeen olikin aika suunnata kotiin. Oli kyllä kiva pyrähdys ja loman aloitus niin lapsillekin kuin aikuisille. Tähän väliin oli vain viikon mittainen loma, mutta eiköhän se hieman pitempikin loma sieltä koita, kun vaan jaksetaan odottaa. Ihanaa ja lämmintä juhannusta kaikille. <3

Katinkulta – uutta ja vanhaa

Edellisestä kirjoituksesta onkin kulunut jo hyvän aikaa. Lumi on sulanut ja kesä tekee tuloaan. Tässä päivitys meidän yhteisestä Katinkullan lomasta, mikä tehtiin vielä kun lumi oli maassa.

Väläyksen korvissa soineet Karibian rytmit alkoivat pikkuhiljaa hiipuumaan, joten oli aika lähteä taas lomalle. Tällä kertaa lähdettiinkin porukalla Vuokattiin. Kohde valikoitui lähinnä sijainnin mukaan, kun toinen perhe ei ehtinyt lomailla koko viikkoa töiden painaessa päälle. Kummallakin perheellä oli omat huoneistot. Väläyksen poppoo, joka oli kahden aikuisen ja kahden teinitytön kokoonpanolla matkassa, majoittui Katinkultaniemen keltaisiin rivitaloihin eli 1mh + parvi. He olivat varanneet majoituksen jo hyvissä ajoin. Älyn perhe (viime aikoina on kyllä tuntunut, että meidän porukassa on jäljellä enää pelkkiä väläyksiä :D), joka oli taas kahden aikuisen ja kahden alle kouluikäisen kanssa matkassa, varasi majoituksen äkkilähtönä ja päädyimme Villas 1 huoneistoon. Villas-huoneistot Katinkullassa olivatkin meille kaikille ihan uusi tuttavuus. Meillä oli 1mh ja olohuoneessa oli levitettävä sohva. Näin neljän yön pikalomalle neliömäärä oli ihan riittävä. Ainoa miinus oli, että Villas-huoneistoissa ei ollut kuivauskaappia, mutta tästä selvittiin.

Tässä kuvia Villas-huoneistosta.

Tällä kertaa säät eivät suosineet kuin muutamana päivänä. Tuuli oli melko kovaa ja taivaalta satoi lunta ja räntää vuoronperään. Meillä ei säiden vuoksi mikään aktiviteetti jäänyt tekemättä, mutta ei se kyllä hirveästi kannustanutkaan ulkoiluun. Kovaa tuulta uhmaten hiihtelimme lähinnä aurinkolatua, mikä kiertää osaksi järven jäällä. Valita voi 5km tai 10km lenkin. Maisemat olivat kyllä kivat.

Muuten aika kului melko pitkälti sulkapalloa ja tennistä pelatessa sekä pikkupojat halusivat käydä päivittäin kylpylässä ja laskettelemassa. Illat pelailtiin korttipelejä ja Haluatko miljonääriksi -peliä. Siinä samalla oli hyvä pohtia mm. tulevia mahdollisia matkakohteita. Ja ehkä saatettiin päästä lähes yksimieliseen lopputulokseen (Mikä ei TODELLAKAAN ole mikään itsestäänselvyys, kun keskustelussa on mukana keskisuomalaisia ja eteläpohjalaisia. Mitä lottootte kummat ovat haastavampia?). 😉

Laskettelurinteet olivat hyvässä kunnossa. Positiivista oli, että lastenrinteet olivat ilmaisia ja tarjolla oli myös 10€ maksava tenavalippu, millä pääsi vähän pitempään mattohissiin ja se ei ollut sidottu tiettyyn tuntimäärään.

Sunnuntaina vietettiin aikuisten iltaa ja lähdettiin syömään meidän kestosuosikki Amarilloon. Teinit jäi pikkupoikien vahdiksi.

Amarillo, The Plate

Älyn porukka lähti kotia kohti tiistaiaamuna ja me muut jäimme vielä hetkeksi lomailemaan. Loppuviikko meni ihan samoissa aktiviteeteissa, kuin alku lomakin. Teinit kävi päivittäin kuntosalilla, pari kertaa laskettelemassa ja minä päivittäin tyttöni kanssa hiihtämässä. Kerran kävimme myös keilaamassa. Onneksi sää suosi muutamana päivänä ja hiihtämisestä pääsi jopa nauttimaan.

Kuvaan eksyi myös vahingossa metsän eläimiä, ehkä metsäkauriita?

Tällä ilmalla ja näillä laduilla kelpasi kyllä hiihtää.

Ja välillä ei sitten ollut ihan niin kiva hiihtää….

Välillä meinasi usko, toivo ja kunto loppua kesken hiihtolenkin. Ajoittain satoi lunta ja tuuli todella kovaa.

Kovan tuulen jälkeen latu olikin sitten todella roskainen.

Mutta, oli ilmat minkälaiset tahansa niin ei se meidän menoa ole koskaan haitannut. Me oltiin taas kerran niin LOMALLA:) Ja mikä mukavinta, oli pitkästä aikaa päästä yhdessä reissuun. Suunnitella ja haaveilla tulevista matkoista, pelata pelejä ja viettää sitä kuuluisaa laatuaikaa yhdessä ja erikseen.

Saint- Martin ja Anguilla- paratiisirantoja, flamingoja ja rentoa tunnelmaa

Meidän Karibian matkan viimein saari….

Laskeuduttiin Princess Julianan lentokentälle n. klo 17.40. Autovuokraamoiden shuttle busseja kyllä näkyi, mutta meidän omaa ei sitten missään…. Ei muuta kun reput selkään ja kävellen autovuokraamoon. Onneksi autovuokraamo ei ollut kaukana. Auto alle ja lähimmän ruokakaupan kautta hotellille nukkumaan.

Meidän vuokra-auto Toyota Yaris.

Meidän hotelli sijaitsi saaren ranskalaisella puolella ja ei ehkä missään varsinaisella turistialueella. Tai ainakaan me ei turisteja montakaan nähty ja joka aamu kukonlauluun herättiin:) Huoneeseen päästyämme, ensi järkytys oli niin kova, että piti heti ruveta etsimään uutta hotellia. Tuloksetta, joten niinpä me jouduimme viettämään yömme täällä. Ensi järkytyksestä selvittyämme ja yön yli nukuttua, ei se huone nyt ihan niin hirveä ollutkaan mitä ensivaikutelma antoi ymmärtää. Toki huone olisi kaivannut jonkinlaista päivitystä… Sitä se teettää, kun tulee hotellille nälkäisenä ja väsyneenä. Pienistäkin asioista tulee suuria:)

Meidän hotelli, joka palveli tämän reissun ajan ihan hyvin, mutta toista kertaa en siihen majoittuisi. Plussaa oli ilmainen parkkialue.

Aamulla lähdettiin käymään Supermarket U:ssa hakemassa äkkiä pelkkä aamupala, mikä syötiin pikaisesti autossa. Supermarketin pihasta ajettiin suoraan saaren hollantilaisen puolen pääkaupunkiin Philipsburgiin. Meillä taisi käydä hyvä tuuri tai sitten oltiin vain ajoissa liikkeellä, mutta saatiin kävellä melkein autioilla kaduilla. Oli ihanan hiljaista ja rauhallista. Missään ei näkynyt yhtään risteilylaivaa, eikä risteilyturistia, mitä oltiin etukäteen pelätty. Käveltiin Boardwalk ja Front Street päästä päähän. 

Broadwalk

Seuraavaksi matka jatkui kuuluisalle Maho Beachille, missä lentokoneet lentää matalalla laskeutuessaan Princess Julianan lentokentälle. Lentokoneita katsoessa ja seuratessa syötiin samalla lounas rannalla sijaitsevassa Sunset Barissa. Samalla yrittäen ymmärtää, että on todellakin täällä näkemässä kaiken tämän! Taas yhtä kokemusta rikkaampana. Onhan tuo ainutlaatuinen ranta! Täälläkin saatiin olla rauhassa, väen paljoudesta ei tietoakaan. 

Maho Beach

Sunset Bar & Grill.
Surffilautaan on kirjoitettu päivän kaikkien isoimpien koneiden lentoyhtiön nimi ja laskeutumisaika.

Lentokoneet kun oli nähty, ajettiin ympäriinsä saaren hollantilaista puolta ja ihmeteltiin kuinka erilaisia kaikki meidän näkemät Karibian saaret ovat olleetkaan.

Kierroksen jälkeen jätettiin auto hotellille parkkiin ja lähdettiin kävellen valloittamaan Fort St. Louis linnoituksen raunioita. Linnoitus sijaitsee saaren ranskalaisella puolella, Marigotin kaupungin kukkulalla. Itse linnoituksessa ei ole juuri mitään nähtävää, mutta sieltä on kiva näköala kaupungille ja merelle. Loppupäivä otettiinkin sitten aurinkoa omalla hotellilla ja lepäiltiin.

Seuraavana päivänä lähdettiin aamusta kävellen Marigotin lauttaterminaaliin ja ferryllä kohti Anguillan saarta. Matka kesti n. 20 minuuttia ja kyyti oli yllättävän tasaista.  Tästä saaresta ei ole paljon kerrottavaa, koska me käveltiin satamasta lähimmälle rannalle ja oltiin siellä koko päivä. Matka maksoi yhdeltä n.50€ kaikkine maksuineen. Ranta oli kyllä mieletön! Saatiin olla melkein kaksistaan koko rannalla! Tätä voisi jo melkein kutsua paratiisiksi, ainakin omasta mielestäni.

Anguillan satama

Tällä veneellä me mentiin Anguillan saarelle.

Coconut BeachBar & Grill

Saarelta palattuamme, mentiin lauttaterminaalia vastapäätä olevaan L`ArhAwak ravintolaan syömään. Sieltä hotellille soittamaan lapsille kotia ja vielä nauttimaan viimeisistä auringonsäteistä!

Aamulla pakattiin vähäiset tavaramme reppuun ja lähdettiin tutustumaan saaren ranskalaiseen puoleen ennen lennon lähtöä.

Ei saatu selvyyttä mikä tuolla paloi, mutta savu näkyi koko päivän.

Saarella näkyi vielä vuoden 2017 syyskuussa riehunut hurrikaani Irman tuhoja.

Nyt on meidän Karibian reissun kaikki kuusi saarta, Kuuba – Havanna, Aruba, Bonaire , Curacao, Saint- Martin ja Anguilla käytynä. Tästä matka jatkuu vielä pariksi päiväksi New Yorkiin, jonka kautta lennämme Suomeen.

Curacao- hienoja rantoja, värikkäitä rakennuksia ja paljon tekemistä

Meidän lento Curacaolle laskeutui aamulla jo ennen klo 8, joten meillä oli paljon aikaa ennen kuin saisimme hotellihuoneen. Otettiin lentokentältä vuokra-auto alle ja lähdettiin tutustumaan saaren. Ajettiin ensin kohti Westpuntia. Ajateltiin aluksi, että olisi voinut käydä Christoffel parkissa, mutta emme sitten sinne jostain syystä menneet. Ajettiin siitä vaan ohi ja päädyttiin tälle Klein Knip rannalle.

Klein Knip

Meidän vuokra- auto, Kia Picanto kuvattuna Playa Santa Cruz rannalla.  Autolla oli ajettu vain 51 000km ja vaihdelaatikosta kuului jo uskomattoman paljon erilaisia ääniä. Puhumattakaan, muista auton lukuisista äänistä….

Käytiin katselemassa eri rantoja, joita Curacaolla on paljon. Aivan yhtä hienoja rantoja me ei täältä löydetty, kuin vaikka Aruballa oli, mutta kivoja pikku rantoja löytyi useita. Osassa oli enemmän ja osassa vähemmän ihmisiä. Kokomo beachille me pysähdyttiin juomaan cappuchinot, istuskelemaan ja nauttimaan auringosta.

Flamingo Sanctuary Sint Willibrordus. Pysähdyttiin tien varteen katsomaan flamingoja.

Puolenpäivän aikaan käytiin hotellilta kysymässä moneltako saisi huoneen ja siellä oltiin todella tarkkoja sisäänkirjautumisajasta, aikaisintaan klo 15. Tavarat me saatiin onneksi jättää hotellille säilytykseen ja auto parkkihalliin, kun lähdettiin tutustumaan kävellen pääkaupunki Willemstadiin.

Queen Juliana Bridge, jonka yli ajoimme autolla muutaman kerran.

Meillä oli siis kolme tuntia aikaa tutustua kaupunkiin, ennen kuin saisimme huoneen. Päätettiin käydä Otropundan puolella katsomassa jo valmiiksi itsepalvelupesula, missä voidaan käydä pesemässä vaatteet ja paljonko se maksaa. Pieni koneellinen maksoi 11 Florinttia ja siellä pystyi maksamaan myös luottokortilla. Loppu aika käveltiin vaan ympäriinsä ihmetellen kaupunkia ja päädyttiin myös syömään lounas. Huone me saatiin vasta klo 15.30. 

Illalla käytiin vielä ravintolassa syömässä ja ihailemassa auringonlaskua Queen Emma Bridgella.

Meidän hotelli City suites & Beach Hotel sijaitsi Pundan puolella. Siellä näkyi paljon enemmän turisteja, kuin Queen Emma Bridgen toisella puolella Otropundassa. Hotelli sijaitsi hyvällä paikalla ja siitä oli lyhyt kävelymatka jokapuolelle kaupunkia.

Meidän hotellihuone.

Näköala meidän huoneesta.

Seuraavana päivänä lähdettiin kiertämään saaren itäpuoli ja käytiin myös turistien suosimassa Jan Thielissa. Eipä tuosta reissusta juuri mitään saanut irti. Mielenkiintoisempi oli ehdottomasti saaren toinen puoli, mihin oltiin tutustuttu edellisenä päivänä. Ajettiin Kokomo Beachille uimaan, snorklaamaan ja syömään lounas. Sieltä sitten supermarketin kautta hotellille, pyykit reppuun ja kävellen Otropundan puolelle pesulaan! 

Kokomo Beach

Laundromat City Home

Otropundan puolella huomasi, että viikonloppu ja perjantai-ilta oli saapunut. Ihmisiä oli paljon kaduilla pullo tai lasi kädessä. Baarit rupesi täyttymään paikallisista ja joka puolella kuului kovaäänistä puhetta. Turisteja ei juuri meidän lisäksi näkynyt missään ja hetken jo mietin, että kuinkahan turvallista täällä on. Aina kun on isommista väkijoukoista ja humalaisista kyse niin pieni varovaisuus ei ole pahasta. Hyvin selvittiin,  pyykit saatiin pestyä ja päästiin turvallisesti hotellille. Kävi vielä niin, että just kun saavuttiin Queen Emma Bridgelle niin se meni kiinni. Ei jääty sitten märät pyykit repussa odottamaan sillan aukaisua, vaan mentiin laivalla yli Pundan puolelle.

Aamulla heräsin huonoon oloon ja mahakipuun. Joka askeleella otti mahaan kipeää. Niinhän siinä sitten kävi, että melkein koko päivä makoiltiin hotellihuoneessa Netflix ja Viaplay kaverina. Aamupalalla me käytiin hotellin alakerrassa sijaitsevassa ravintolassa, päivällä mies kävi hotellin vieressä olevassa mäkissä hakemassa ruokaa( mulle pelkkä vaniljapirtelö) ja käytiin kävelemässä n.500m lenkki.  Kaikki mitä laitoin suuhun, tuli saman tien uloskin. Tuli täysin pakollinen lepopäivä. Vaikka kuinka teki mieli lähteä ulos tutkimaan kaupunkia, niin pelkästään tuo lyhyt 500m lenkki teki niin tuskaa, että pakko oli vain pysyä paikoillaan. Eipä ole koskaan ennen käynyt matkoilla näin. Luulen, että sain edellisenä päivänä gluteenia jostain ruoasta…

Huone piti luovuttaa klo 11 ja mietittiin mitä tehdään ennen lennon lähtöä, johon oli useampi tunti aikaa. Tulin kumminkin siihen tulokseen, koska mun vointi ei edelleenkään ollut kummoinen, että ajetaan suoraan vaan lentokentälle. On ainakin vessat lähellä! Onneksi tuli ladattua Netflixistä ja Viaplaysta paljon leffoja ja sarjoja! En kyllä tiennyt, kun kotona niitä latasin, että tällä reissulla ihan noin paljon tulisi vietettyä ruutuaikaa. Onneksi tämä päivä oli jo olon puolesta vähän parempi, eikä tarvinnut jännittää kuinka lennolla pärjää.

Nyt on ABC- saaret nähty ja kierretty. Lyhyt yhteenveto on, että kaikki saaret oli keskenään erilaisia ja jokaiselta saarelta löytyy varmasti jokaiselle jotain. Jos vaan mahdollista ja tulee tilaisuus, niin kaikkiin saariin kannattaa käydä ehdottomasti tutustumassa. Aurinko paistoi, lämmintä oli ja ilman ihanaa tuulta kaikilla saarilla olisi ollut kyllä todella kuuma. Pitkänhihaista paitaa ei todellakaan tarvittu:) Ötököitäkään ei tavattu millään saarella, vaikka jossain niistäkin varoitettiin.

Aruballe voisi palata pelkästään upeiden rantojen takia. Bonaire oli taas ehdottomasti pienin ja rauhallisin saari. Curacaoa odotin näistä saarista eniten ja jollain tapaa se oli pettymys. Tiedä sitten, oliko jo havaittavissa matkaväsymystä, liian paljon nähtävää lyhyen ajan sisällä vai mistä lie kysymys, mutta joku jäi tällä saarella saavuttamatta.

Bonaire, pieni saari Karibialla

Meillä piti olla alkuperäisen suunnitelman mukaan lennot Arubalta klo 8:45 –  välilasku curacaolla- Bonairelle klo 10:55 eli tällaiset lennot olimme etukäteen ostaneet ja maksaneet. Torstai-iltana kotona Suomessa, ennen perjantai- aamun reissuun lähtöä huomattiin, että Curacao-Bonaire lento oli muuttunut 6h myöhemmäksi. Tarkoitti sitä, että ihan turha reissu käydä Bonairella, koska viivymme siellä vain päivän ja yhden yön. Käytännössä kävisimme siis vain nukkumassa saarella. Vähän otti päähän ja sitä yritettiin selvittää, niin kuin aikaisemmin jo kirjoitin. Selvittelyä jatkettiin Aruban päässä ennen koneeseen nousua ja mitään ei ollut lennon suhteen tehtävissä. Meille kerrottiin, että sitä aikaisempaa lentoa Bonairelle, minkä olimme ostaneet ei lennetä ja piste! Päätettiin siitä huolimatta lähteä Bonairella käymään, kun lennot oli jo kerta maksettukin, eikä muutakaan majoitusta ollut tiedossa.

Aruba-Curacao välinen lento lähti melkein ajallaan ja kun noustiin koneesta pois Curacaolla rupesi kuulumaan miehen ääni, joka huuteli meidän nimiä. Hetken jo mietin, että kuuleenko oikein?!? Virkailija oli meitä vastassa valmiiksi kirjoitettu 136 dollarin kuitti kädessä ja jos maksamme sen heti käteisellä pääsemme saman tien samaan koneeseen mistä olimme pari minuuttia sitten tulleet ja heti kohti Bonairea. Siis ilman viiden tunnin odotusta Curacaon kentällä! Siis mitä ihmettä, tunti sitten meille oli sanottu, että sitä lentoa EI lennetä!! Uskomatonta rahastusta!!! Me kiltisti maksettiin, koska muuten meidän aika Bonairella olisi tosiaan jäänyt muutamaan valoisaan tuntiin. Onko kenellekään koskaan käynyt näin? Pitää maksaa lisää jo maksetusta lennosta? Ja kuinka törkeästi valehdellaan päin naamaa, että lentoa ei lennetä? No, jos jotain positiivista, niin kuitti maksetusta extrasta tuli myös sähköpostiin niin kuin virkailija lupasi ja me kerettiin olemaan kauemmin saarella.

Ennen kuin me sinne Bonairelle päästiin, hetki ennen saarelle laskeutumista jouduimme kääntymään takaisin Curacaolle jonkun vian takia. Tässä vaiheessa en enää tiennyt mitä ajatella…. Onneksi meitä ei otettu koneesta pois ja kaikkineen koneen korjauksessa meni noin tunti extraa. Bonairella oltiin n. Klo 13 päivällä.

Korjaustyöt meneillään

Kaikki autot oli saarelta vuokrattu, joten meidän piti turvautua taksi kyytiin. Me oltaisiin haluttu kiertää koko saari, mutta jostain syystä taksikuski ei ollut innokas siihen. Siispä meidän piti tyytyä pelkkästään suolakaivoksilla ja orja taloilla käymiseen. Orja taloja oli vielä parikymmentä jäljellä ja ne oli kunnostettu. Taksikuski kertoi, että pienissä taloissa nukkui jopa kuusi orjaa samaan aikaa, eikä taloissa edes mahtunut seisomaan. Hiljaiseksi ja mietteliääksi veti tämä kohde….

suolakaivokset

Orja Talot

Tämän jälkeen vietiin kamat hotellille ja lähdettiin kävellen kiertelemään kaupunkia. Kralendjik ei iso kaupunki ole. Meillä ei ollut kuin yksi päivä aikaa tutustua kaupunkiin/ saareen, joten yritettiin ottaa kaikki saatavissa oleva irti. Ihana pikku kaupunki, jonka keskusta oli nopeasti kävelty! Värikkäät talot ja tunnelma kaduilla vei mut täysin mukanaan. Vaikka kaupunkiin ihastuinkin, niin luultavasti pari-kolme päivää tässä Kralendjikin kaupungissa olisi jo tarpeeksi mulle. Turisteja siellä oli paljon enemmän kuin olin ajatellut ja olen melko varma, että ne kaikki ei ollut tullut vain sukeltamaan! Ei kaduille silti mitään ruuhkaa päässyt syntymään. Etukäteen, kun Bonairesta luki, niin sai käsityksen, että porukka tulee saarelle vain sukeltamaan. Toki siellä näkyi paljon teiden varsilla sukeltajia autoineen ja ymmärsin, että jonkunlainen paratiisi Bonaire sukeltajille on.

Käytiin katsomassa flamingoja.

Saaren pohjois-osa, jossa sijaitsee vanha orjakaupunki Rincon jäi meiltä nyt tällä reissulla näkemättä, koska ei saatu sitä vuokra-autoa vuokrattua. Vähän se jäi harmittamaan, mutta asialle ei nyt mitään voi.

Me majoituttiin Islander Bonaire hotelliin. Hotelli sijaitsi hyvällä paikalla. Huone oli iso ja siisti. Voisin mennä hotelliin uudelleenkin.

Illalliselle mentiin ihan meidän oman hotellin alakerrassa sijaitsevaan ravintolaan, koska lupasivat, että sieltä saa myös gluteenitonta ruokaa. Ravintola oli siitä erikoinen, että siellä ei ollut ollenkaan menua. Jokainen annos/lautanen maksoi 7 dollaria ja tarjoilun pystyi lopettamaan milloin halusi. Eipä ole tullut koskaan tämänlaista ravintolaa vastaan. Ruoka oli todella hyvää!

Meidän hotellin alakerrassa sijaitseva ravintola La Terrazza.

Aamulla herättiinkin sitten todella aikaisin, koska lento Curacaolle lähti jo klo 7.15. Taksi tuli sovitusti hakemaan meitä hotellilta ja matka jatkui kohti uusia seikkailuja.

Meillä oli tuollainen todella nopea käynti tällä saarella, mutta kyllä me kerettiin edes jonkunlainen hatara kuva Bonairesta saada. Kiva pieni värikäs saari:) Ystävällisiä ihmisiä, auringonpaistetta ja rentoa tunnelmaa. Ihana olla lomalla!