Ruskaloma Äkäslompolossa

Ja matka jatkuu Rovaniemeltä länteen, Pellosta pohjoiseen.. 😀

Joulupukin pajakylästä jatkoimme matkaa Kittilän kautta kohti Äkäslompoloa. Olimme varanneet majoituksen RCI:n kautta kolme eri mökkiä. Vanhempani majoittuivat Holiday clubin Kuer nimisiin keloparitaloihin (1mh). https://www.holidayclubresorts.com/fi/store/yllas/yhden-makuuhuoneen-huoneisto-kuer-40m2-ts/?numberOfAdults=2&numberOfChildren=0

Paritalot sijaitsi Äkäslompolojärven rannalla. Talvella hiihtoladut menevät ihan vieressä. Mökit olivat juuri niin kuin kuvissa ja olivat ihan kivat mökit. Muutama huomioitavan asian nostaisin esille. Terassin ovessa ja makuuhuoneen ikkunassa ei ollut kaihdinta. Naapurit voivat halutessaan kurkkia terassilta, sillä väliseinäkin oli poikkeuksellisen lyhyt. Porukat hoitivat tämän “ongelman” laittamalla avatun mustan roskapussin ikkunaan. Se pysyi hyvin siinä pimeän ajan, mitä oli tarvis. Lisäksi sohvalla istuessa tunsi selvästi, että ikkunoista veti. Eteisen ja olohuoneen välissä oli muutama askelma ja parven portaat olivat melko kapeat ja jyrkät. Ihan pienten lasten kanssa en suosittelisi valitsemaan tätä mökkiä.

Me majoituimme siskon perheen kanssa Holiday Club Ylläksen lomaviikot nimisiin mökkeihin. Ne olivat ehkä hieman kuluneempia, mutta toimivat pienten lasten kanssa paremmin, mm. portaat parvelle olivat paremmat ja parvella oli korkeampi huonekorkeus.

https://www.holidayclubresorts.com/fi/store/yllas/yhden-makuuhuoneen-huoneisto-44m2-ts/?numberOfAdults=2&numberOfChildren=0

Loman tarkoitus oli ulkoilla ja nauttia Lapin maisemista sekä fiiliksestä mahdollisimman paljon. Ennakkoon olin suunnitellut, että ainakin Hillapolku olisi sellainen, minkä voisi lasten kanssa kiertää ja itseäni kiinnosti Tähtipolun ja Pirunkurun valloitus toistamiseen. Menopäivän sää oli mitä mainioin, mutta sen jälkeen alkoi vesisade ja sitä kestikin sitten muutaman päivän. Sunnuntaina päätimme lähteä kiertämään Varkaankurun luontopolkua, sillä se näytti tietojen perusteella sopivan lapsille ja oli sopivan lyhytkin 3,5 km. Reitti lähtee ja palaa luontokeskus Kellokkaan pihaan. Suosittelen lämmöllä. Vaunuilla en lähtisi, sillä aika pitkästi mentiin pitkospuita pitkin, jotka olivat kyllä kohtuu leveät, mutta ei ehkä kuitenkaan vaunuille ihanteelliset. Luontopolku oli lapsillekin ihana kokemus, sillä maisemat olivat välillä kuin satumetsästä.

Kuten kuvista käy ilmi, matkan varrella oli kota ja myös ulkona oli erillinen nuotiopaikka.

Seuraavana päivänä lähdimme käymään Levillä. Mies meni isompien lasten kanssa uimaan kylpylään ja minä jäin vauvan kanssa ajelemaan ympäri Leviä. Ulkona oli jäätävä tuuli ja vesisade, joten ulkoilu ei hirveästi houkutellut. Loppuviikolle oli luvattu parempaa säätä ja seuraavana aamuna lähdimmekin siskoni ja kahden vanhimman poikani kanssa kiertämään Tähtipolun. Meille Tähtipolku ja Pirunkuru olivat jo viime vuodelta tuttuja.

 

Harmillisesti sää oli pilvinen, joten maisemien ihailu jäi seuraavalle kerralle. Pukeutuminen on tosi tärkeä asia. Noustessa tulee lähes poikkeuksetta kuuma. Päästessäsi ylös, huipulla tuulee ja on tosi kylmä. Olimme onneksi varanneet lisää vaatetta, niin lisäsimme kerroksia huipulle päästyämme. Huipun jälkeen, lähtiessämme laskeutumaan alaspäin, kohtaa pian kodan. Pieni hengähdys teki meille kaikille terää. Meidän pojat ovat tosi reippaita, joten 5- ja 7-vuotiaiden kanssa reitti onnistuu kyllä. Sitä pienempien kanssa en ehkä lähtisi.

Illalla menimme ravintola Rouheeseen syömään. Suosittelen poroannosta. On todella hyvä kermaperunoiden kanssa. Jos joku ei välitä punaiseksi jäävästä lihasta, niin tämä ei ehkä ole hänelle suosikki annos. Suosittelen kyllä kokeilemaan. Tykkäsin kovasti, vaikka muut pihvit syönkin aina erittäin kypsänä. Lisäksi mainittakoon Jounin kaupan palvelutiskin lämpimät ruuat. Haimme parina päivänä siitä päivälliset ja lapset tykkäsivät kovasti lihapullakastikkeesta ja perunamuussista. Itse tykästyin kovasti porolasagneen. Suosittelen.

Loppuloman aikana kävimme vielä kiertämässä Hillapolun, mikä lähti Kesänkijärven rannalta ja kiersi kyseisen järven. Tiedoissa sanottiin, että sopii liikuntarajoitteiselle avustajan kanssa. Sopii joo, jos ei kierrä koko lenkkiä. Reitin lopussa (jos kiertää myötäpäivään) on pitkospuita noin ehkä 300-500m ja se oli niin kapeaa, että jouduimme kantamaan lastenvaunut.

Kävimme myös testaamassa Äkäslompolon ja Ylläsjärven puolella olevat frisbeegolfradat sekä Ylläs Swingin. Pelasimme lasten kanssa, joten kiersimme kummastakin muistaakseni viisi ensimmäistä väylää. Oli kyllä kivoja. Suosittelen käymään. Ylläsjärven rata meni laskettelurinteiden alaosassa ja maisemat olivat kyllä kohdillaan.

Viimeisenä päivänä kiersimme vielä kävellen Äkäslompolojärven. Arvioisin, että matkaa kertyi noin 6km.

Paluumatkalla näimme useita porotokkia. Se oli ihan kiva juttu, sillä viikon aikana emme nähneet kuin muutamia poroja. Niillä taisi olla rykimäaika, joten ehkä parempi niin, että pysyttelivät piilossa tunturissa. Matkalla pyörähdimme Haaparannan Ikeassa syömässä ja ihan pari pientä heräteostosta hankkimassa. Ainahan kyytiin yksi Malm-lipasto mahtuu. ;D Vieressä oli myös Candyworld-karkkikauppa ja pitihän sieltä lauantaikarkit käydä ostamassa…. Tai ehkä loppuvuoden lauantaikarkit… 😀

Matkalla Äkäslompoloon – Ranuan eläinpuisto ja Joulupukin pajakylä

Viime vuonna käytiin pikalomalla Äkäslompolossa, mutta tällä kertaa me saatiin nauttia koko viikko ihanista maisemista ruskan kera. Tämä reissu oli kaikin puolin erityinen. Tämä oli meidän pikkumiehen ensimmäinen pitempi lomareissu. Lisäksi reissuun lähti vanhempani ja siskoni perhe, kun juhlistimme koko perheen voimin 60-vuotiasta äitiä.

Päätimme lähteä matkaan jo päivää aikaisemmin, koska halusimme siskon kanssa viedä lapsemme käymään Ranuan eläinpuistossa ja Joulupukin pajakylässä. Matkaa oli lähes 700km, joten näissä kohteissa käyminen edellytti todellakin yöpymistä. Yövyimme Oulun Scandic cityssä.

Huone oli perhehuone, missä oli parivuode, sekä levitettävä sohva, missä isommat pojat nukkuivat ja vauvan sänky. Kylpyhuoneessa oli kylpyamme, mikä oli erityisesti poikien mieleen. Hyvin mahtui viisi henkinen perhe. Aamupala oli hyvää perustasoa. Erikoisuutena mainittakoon ihana ohut rieska. Veikkaisin, että oli perunarieskaa, mutta tämä siis pelkkä arvaus.

Aamupalan jälkeen otimme suunnan kohti Ranuaa. Jonkin verran oli sumua, mutta matka taittui melko nopeasti. Kukaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt Ranualla, joten uusia kokemuksia ja elämyksiä oli luvassa kaikille. Jo matkalla saimme ihastella poroja.

Lippujen hinnat olivat mielestäni positiivinen yllätys. Perhelippu maksoi 51€, mikä tuntui esimerkiksi Ähtärin pandoihin verrattuna halvalle. S-etukortilla oli mahdollista saada normihinnoista pieni alennus. Plussat siitä. Olimme perillä lähes puiston avautumisen jälkeen ja porukkaa oli melko vähän. Pihassa oli hieno rakennus, missä ilmeisesti myytiin edullisesti fazer-makeisia, sillä ihmisiä tulisi sieltä isojen karkkikassien kanssa. Itsesuojeluvaisto onneksi esti meitä käymästä siellä. Olisi ehkä saattanut lähteä lapasesta.

Reitti kulki koko matkan leveää laudoitettua “polkua”, mikä oli tosi kiva. Hyvä mennä vaunujen kanssa ja tosi selkeä reitti. Leveys mahdollisti myös ohitukset sulavasti. Tykkäsimme kaikki kovasti. Meillä oli omat vaunut vauvalle, mutta lähtöportilla näkyi olevan pyörätuoleja, rollaattoreita ja lastenrattaita, joita voi lainata/vuokrata. Reitin varrella oli paikkoja, missä olisi voinut nauttia omia eväitä, jos niitä olisi ollut mukana.

Ehdoton suosikki oli tietenkin jääkarhu. Tavallinen karhukin oli vielä hereillä. Harmillisesti hirvet pötköttelivät aitauksen takareunassa, joten niiden näkeminen jäi vähän vaisuksi. Kierrokseen meni meidän perheeltä aikaa vähän reilu 90 minuuttia. Sovimme kierroksen päätteeksi, että ajamme reilun 80km Rovaniemelle ja kävimme syömässää Prisman Buffassa. Sen jälkeen oli reissun yksi kohokohdista eli joulupukki. Harmiksemme Santapark oli kiinni, mutta tämän tiesimmekin jo etukäteen, joten ajoimme suoraan Pajakylään napapiirille.

Matkaa oli reilut 200km jäljellä, joten ihan hirveän pitkää pysähdystä emme kerenneet pitämään, mutta Joulupukkia kävimme moikkaamassa ja ostimme suhteellisen hinnakkaat kuvat siitä muistoksi. Pojat pääsivät kertomaan lahjatoiveensa pukille ja oon sata varma, että pukin vahingonilo meitä vanhempia kohtaan lisääntyi samaan tahtiin, mitä hiki nousi meidän otsalle toivelistaa kuunnellessamme. Drone ja rummut olivat mm. listan kärkipäässä. Olimme aikaisemminkin käyneet Pajakylässä, joten ei niin kovasti harmittanut, että jätimme väliin porot, matkatavaramyymälät sekä Joulupukin pääpostin. Viime kerralla vierailimme joulutalossa ja kiersimme näyttelyn ja moikkasimme Joulupukkia siellä, joten tällä kertaa menimme moikkaamaan Joulupukkia joulupukin kammariin. Myymälässä varmistin, että onko Joulupukki nähtävissä molemmissa paikoissa (vanhin poika hoksaisi kyllä, että pukit ovat eri pukit) ja olihan se. Ilmeisesti se joulutalon Joulupukki on majoitusliikkeen omistajan tuottamaa palvelua ja Pajakylän alkuperäinen Joulupukki löytyy päärakennuksen Joulupukin kammarista. Tonttu, joka kuvasi vierailun oli oikein iloinen ja työlleen omistautunut.

Sellainen muutos edelliskertoihin oli, että valokuvia ei saatu enää mukaan USB-muistikortilla, vaan nykyään kuvat voi ladata netistä vuoden ajan mukaan saatavalla koodilla. Kätevää. Seuraavaksi oli aika kääntää nokka kohti Äkäslompoloa. Siitä ruskalomasta saatte lukea lisää seuraavassa julkaisussa.

 

 

 

Turun Linna, Vanhalinna ja Olkiluodon vierailukeskus- niistä oli meidän viikonloppu tehty

Miten me päädyimme viettämään viikonlopun Turussa?

Pari kuukautta sitten tajusin yksi ilta, että en ole koskaan käynyt Turun linnassa ja samalla selvisi, ettei myöskään mies ole siellä käynyt. Joten tuumasta toimeen ja selvittämään milloin mulla olisi seuraava vapaa viikonloppu ja mahdollisuus lähteä reissuun. Sitten etsimään mistä löytyisi mahdollisimman halpa hotelli kyseiselle ajalle. Siitä lähti sitten ajatus, että mennään tutustumislomalle Holiday Club Caribiaan. Viikonloppu eli pe-su maksoi 100€ ja aamupala sekä kylpylän vapaa käyttö kuului myös tuohon hintaan. Mielestäni todella halpa hinta viikonlopusta. Ainut miinus tuossa tutustumislomassa on, että pitää käydä kuuntelemassa n. 2h Holiday Club- esittely, mutta sehän se tutustumisloman idea on. Meillä oli se vartattuna lauantai aamulle klo 10.

Turku ei ollut mulle entuudestaan millään tavalla tuttu kaupunki. Kerran olen siellä yhden yön yöpynyt Power Cupin takia ja mitä nyt ollaan sieltä laivalle lähdetty. Siinä lyhkäisyydessä mun kokemukset Turusta.

Perjantaina lähdettiin töitten jälkeen autolla kohti Turkua. Matkalla mulle soitti nainen ja kertoi, että meidän Holiday Club- esittelyaika lauantailta oli sairastapauksien vuoksi peruttu. Illalla oltiin perillä vasta kahdeksan maissa, joten eipä me muuta keretty/jaksettu tehdä, kun käydä syömässä hotellissa olevassa O´learys ravintolassa. Mikä oli virhe. Mun annoksen ranut oli raakoja ja hamppari kylmä. Mutta mulla oli niin kova nälkä, etten jaksanut edes antaa palautetta annoksesta ja söin sen mukisematta.

Meidän hotellihuone oli ihan kiva ja siisti. Vähän pieni, mutta hyvin siinä viikonlopun vietti.

Lauantaiaamuna olikin sitten kiva herätä kunnon sateeseen. Siinä sitten ihmeteltiin, että mitä tehdään. Suunniteltu Holiday Clubin esittelykin oli kerta aamulta peruttu. Meidän oli tarkoitus kävellä hotellilta Turun Linnaan, mutta tuossa sateessa ei voinut kävellä edes autolle! Sadetutka näytti, että sade pitäisi pienen tauon puolenpäivän aikaan, joten mulla oli hyvää aikaa googlailla, mitä kaikkea Turussa voi sadepäivänä tehdä.

Me päätettiin lähteä ajamaan Hämeen Härkätie, jonka varressa sijaitsee Liedon Vanhalinna. Sadekkin loppui sopivasti perille päästyämme ja päästiin kipuamaan Linnavuorelle kastumatta.

Seuraavaksi ajettiin katsomaan Nautelankoskea. Alueella sijaitsee myös Nautelankosken museo, mikä ei ollut sillä hetkellä auki. Siellä on myös lyhyt luontopolku, mikä kiertää joen molemmilla puolilla, mutta me ei sitä lähdetty kiertämään. Me päädyimme vaan katselemaan koskea.

Tästä ajoimme suoraan Turun Linnaan, mikä oli koko viikonlopun kohokohta ja matkan tarkoitus. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että saimme auton parkkiin aivan linnan viereen 2h kiekkopaikalle. Turun Linna oli kyllä mielenkiintoinen paikka. Olin yllättynyt kuinka iso se loppujen lopuksi oikein olikaan ja mitä kaikkea se piti sisällään. Itseäni jäi eniten mietityttämään, että miten ihmeessä siellä on pärjätty talvisin. Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka!

Ajateltiin vielä käydä tutustumassa Turun Tuomiokirkkoon. Siellä oli menossa jotkut kuvaukset, joten meidän vierailu jäi lyhyeen. Olin ladannut puhelimeen vielä mobiiliopastuksenkin, mutta en sitä sitten koskaan päässyt kokeilemaan.

Tältä päivää rupesi olemaan Turku nähty. Hetki oltiin vielä kaupungilla, käytiin syömässä ja sitten hotellille uimaan ja saunomaan.

Sunnuntaiaamuna lähdettiinkin sitten kotia kohti, muutaman mutkan kautta. Matkalla tuli vastaan Olkiluodon vierailukeskus, mistä en ollut ikinä edes kuullutkaan. Ei muuta kuin sinne tutustumaan. Oli vähän outo olo, koska siellä ei ollut ketään muuta kuin me. Ei nähty edes henkilökuntaa, mikäli siellä sellaista paikalla oli. Sisäänpääsy sinne oli ilmainen. Paikka oli todella mielenkiintoinen, näyttely hyvin järjestetty ja hienosti toteutettu. Kannattaa käydä tutustumassa, vaikka ydinvoima ei olisikaan tuttu aihe.

Ulkona kiersi myös lyhyt havaintopolku. Aikuiselle polun kiertämisessä ei juuri mitään ihmeellistä ole, mutta lapsille varmasti ihan kiva.

Ajettiin vielä Eurajoen varressa Irjanteen kylässä sijaitsevan Faltunkosken Sahan kautta kotia. Vieressä sijaitsee myös Irjanteen kirkko sekä matonpesupaikka. Suomessa riittää kyllä tekemistä ja näkemistä, joten tähän oli hyvä lopettaa tältä erää kotimaahan tutustuminen.

Paavi, poroja ja kreikkalaistasalaattia- siitä on meidän loppuvuosi tehty

Ennen kuin syksyn reissut ovat käsillä, on hyvä luoda katsaus loppuvuoden tuleviin matkoihin. Luvassa on niin kotimaanmatkoja kuin ulkomaanmatkojakin. Ikävä kyllä meidän yhteisiä reissuja ei tähän tietoon ole tulossa enää tämän vuoden aikana.

Lähiaikoina toinen perhe lentää etelän lämpöön ja heidän kotiuduttua etelästä, toinen perhe suuntaan auton nokan kohti Äkäslompoloa. Yhteistä näillä matkoilla on se, että molemmissa reissuissa juhlitaan synttäreitä ja matkaan lähdetään isommalla porukalla. Nämä lomat tullaan viettämään normaalista poiketen todella rennoissa tunnelmissa, ilman suurempia suunnitelmia.

Näiden reissujen jälkeen emme kerkeä kauaa kotosalla olemaan, kun kumpikin perhe pakkaa laukut uudestaan. Toinen perhe suuntaa tuttuun ja turvalliseen Katinkultaan ja toinen porukka lähtee aikuistenlomalle Roomaan ja sen lähiseudulle.

Suunnittelu asteella on myös kotimaan viikonloppureissuja, mutta niistä enemmän sitten myöhemmin. Lisäksi juttua on tulossa tänä vuonna jo tehdyistä reissuista, mistä ei olla keretty vielä kirjoittamaan.

 

 

 

 

 

Lähimatkailua – Puuhapuisto Veijari Saarijärvi

Olimme luvanneet lapsille, että kävisimme kesän aikana lähikunnan Puuhapuisto Veijarissa. Nyt oli viimeiset hetket käydä, kun puisto oli avoinna enää viikonloppuisin elokuun loppuun saakka. Puisto ja kalastajakylä on ollut jo toiminnassa minun lapsuudessani ja osa aktiviteeteista on edelleen samoja, mutta puistoa on kyllä kehitetty mukavasti. Perhelippu maksoi 60€, mitä pidin ihan kohtuullisena. Puuhapuisto on mielestäni melko monipuolinen näin pikkukaupungin puuhapuistoksi. Alle 3-vuotiaat ovat ilmaisia. 🙂

Sää oli mitä mainioin. Eikä myöskään ötökät meitä kiusanneet. Heti portin vieressä oli pomppulinnoja, minigolfrata ja jalkapallobiljardi. Näistä jälkimmäinen olikin meille uusi tuttavuus ja pojat tykkäsivät siitä kovasti. Istumapaikkoja huoltajille oli riittävästi, vaikka puistossa oli yllättävän paljon porukkaa vaikkei sitä ehkä näistä kuvista uskoisi. 😀

Puistossa oli mahdollista ajaa mönkijöillä ja ratsastaa poneilla 3€ lisämaksua vastaan. Nämä aktiviteetit eivät olleet jatkuvasti tarjolla, vaan muutaman kerran päivässä tiettyihin kellonaikoihin. Pojat kävivät ratsastamassa, mutta mönkijät jäivät kokeilematta, kun kotoa löytyy parikin lasten mönkijää.

Reitin edetessä vastaan tuli maastopyörärata ja tarjolla oli maastopyöriä ja läskipyöriä. Ennen kotieläinpihaa oli vielä polkuautorata, mikä oli tietenkin poikien yksi suosikeista. Kotieläinpihasta löytyi mm. poneja, aasi, minipossuja, kalkkunoita, kanoja ja alpakoita.

Polkuautoradan vieressä oli isokota, missä olisi ollut mahdollista nauttia omia eväitä ja paistaa vaikka makkaraa. Nyt kun tämä on tiedossa, niin ehkä ensi kerralla hyödynnämme tätä mahdollisuutta. Alueen perältä löytyi vielä muutama rakennus, joiden sisällä oli mm. lintuja, kaneja ja matelijoita.

Ulkoapäin rakennuksista oli jo havaittavissa kuluneisuutta mutta pääsasia, että lapset nauttivat. Mies meni lasten kanssa kivaa metsäpolkua seuraavalle aktiviteetille, mikä oli vaijeriliuku. Rattaille/vaunuilla ei ollut asiaa niille poluille ja siitä kyllä tiedotettiinkin polun alussa. Menimme vauvan kanssa odottelemaan polun toiseen päähän.

Vaijeriliun jälkeen pojat halusivat syömään, joten suuntasimme kohti ravintola-kioskia, mistä sai perus roskaruokaa. Ruokapaikan edessä oli pieni lampi, missä sai vapaasti uida. Pieniä lampia oli useampia ja niiden myötä myös usempia vesiaktiviteetteja aina kajakeista polkuveneisiin. Ne jätettiin seuraavaan kertaan. Lisäksi oli puistossa oli vielä akvaariorakennus.

Kaiken kaikkiaan tosi kiva paikka ja paljon aktiviteetteja ja mikä parasta, se on lähellä sekä vielä kohtuuhintainen. Suosittelen lämpimästi lapsiperheille ja heille, joita ei pieni kuluneisuus häiritse.

 

 

 

 

 

Lähimatkailua – Tuurin kyläkauppa

Kävimme pari viikkoa sitten Tuurissa ostoksilla.  Minun lapsuuden kodissa oli perinteenä, että kävimme ostamassa uudet koulureput aina Nahkapaikan repputorilta ennen koulun alkua. Nyt kun esikoiseni lähti ekaluokalle, niin jatkoimme tätä perinnettä ja lähdimme Tuuriin repun ostoon. Oikein mieleinen autoreppu sieltä löytyikin. Käymme Tuurissa kolme neljä kertaa vuodessa eli muutaman kuukauden välein. Lisäksi Tivoli Sariola, mihin alle 13-vuotiailta oli ilmainen ranneke oli viimeistä viikkoa avoinna. Kuvittelimme, että ehkä siellä ei olisi niin ruuhkaa, kun valtaosa olisi käynyt jo siellä kesän aikana. No tämähän oli siis täysin väärä kuvitelma ja jäi todellakin haaveeksi…

Tämä reissu oli ensimmäinen “pitempi” reissu eli koko päivän reissu vauvan kanssa, joten pieni jännitys oli, että kuinka päivä tulee sujumaan. Onneksi jännitin turhaan ja vauva ei menoa hidastanut. Hän oli oikein tyytyväinen. Enemmän minun hermot olivat kireänä, kun porukkaa oli ihan ÄLYTTÖMÄSTI. Ostokset meni suhteellisen kivuttomasti, kun tavarapuoti on niin iso, että siellä se väkimäärä ei niin tuntunut. Väenpaljous paljastui siinä vaiheessa, kun piti mennä syömään. Olimme sopineet, että ensin reppu, sitten tavarapuoti, seuraavaksi syömään ja sen jälkeen Tivoliin. Noh…. jokaiseen ravintolaan oli todella pitkät jonot. Puhutaan siis kymmenien minuuttien (yli puolen tunnin) jonot. Lapset suostuivat, että haetaan ruokapuodista jotain syötävää ja menneään ravintolaan sitten Tivolissa käynnin jälkeen. Lapset söivät tyytyväisinä karjalanpiirakoita ja lihapullia ym. autossa samalla kun syötin vauvan. Sitten oli hurvittelun aika.

Kovin into alkoi hiipumaan hyvin äkkiä, kun näimme jonojen pituudet laitteisiin. Ihan pienten lasten laitteisiin oli kohtuulliset jonot, mutta esikoisen sanoja lainaten, kuka nyt niihin tylsiin laitteisiin haluaisi mennä. Eli ei muuta kuin jonottamaan hieman hurjempiin. Lopputulos oli, että olimme Tivolissa noin 2,5 tuntia ja pojat kävivät viidessä laitteessa. Tuurissa on huomioitu lapset todella hyvin. Tavarapuodissa on kivat leikkipisteet ja pelikoneita lapsille. Onneksi pojat hyödynsivät näitä jo ennen tivolia, joten he olivat hyvin tyytyväisiä reissuun. Lisäksi ulkona tavarapuodin välittömässä läheisyydessä on muumi aiheinen ulkoleikkipuisto. Sinne pojat haluavat yleensä, kun menemme Tuuriin. Ennen kotiinlähtöä yritimme vielä käydä syömässä. Mies jonotti pikaruokaravintolaan noin 30min ja jono oli liikkunut noin neljä metriä ja edessä oli vielä viiden kuuden metrin jono ennen kassaa, joten päätimme luovuttaa ja käydä tekemässä ruokaostokset ruokapuodissa. Isä aina sanoo, että hyvä vasikka elää päivän juomallakin eli pientä välipalaa taas kaupasta, että selvitään kotiin. Jälleen kerran vahvistui ajatus, että viikonloppu on ihan väärä ajankohta lähteä Tuurin, mikäli haluaa välttyä ihmispaljoudelta. Tuuri on ihan kelpo paikka. Toki se ei ole enää niin halpa kuin ennen vanhaan. TV-mainoksen lausehan kuului “Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan, siis Keskiseltä.”

Matkalla Tshernobyliin ja Prypjatin kaupunkiin

Me (minä ja mies) olimme tilanneet etukäteen retken Tshernobyliin ja Prypjatin kaupunkiin https://gamma-travel.com/#  kautta. Retken kokoontumispaikka oli meidän hotellin(Dnipro) pihalla ja tämä oli yksi syy miksi päädyimme tilaamaan retken juuri Gamma Travelilta. Lähtö oli aamulla klo 7.45, joten me kerkesimme syödä rauhassa aamupalan hotellilla ilman kiirettä. Meitä lähti matkaan pikkubussillinen retken varanneita. Olisiko meitä ollut yhteensä 19 henkeä ja useita eri kansalaisuuksia. Ennen pikkubussiin pääsyä meiltä tarkastettiin vielä passit.

Meidän retkibussi

Retkelle valmistautumisesta ja varaamisesta muutama juttu. Varauksen yhteydessä täytyi antaa passintiedot ja mielellään vielä oikein kirjoitettuna. Kyseessä on suljettu alue, jonne ei ilman passia pääse. Matkanjärjestäjä hoiti onneksi kaikki lupa-asiat kuntoon meidän puolesta. Matka piti maksaa heti varauksen yhteydessä ja meiltä kahdelta se oli 178€. Kympin lisän tuohon hintaan teki geigermittari, jonka mies halusi välttämättä vuokrata matkanjärjestäjältä. Mittari pitää siis vuokrata jo varausvaiheessa. Alueelle piti ehdottomasti pukeutua umpinaisiin kenkiin, pitkiin housuihin, sekä pitkähihaiseen paitaan. Meillä oli siinä vähän miettimistä, koska lämmintä oli +30 astetta. Evästä ja juomista kannattaa myös varata tarpeeksi mukaan. Pitää vaan muistaa, että alueella ei saa syödä, eikä juoda ulkona, ainoastaan autossa sisällä.

Matka ensimmäiselle pysähdyspaikalle eli paikalliselle huoltamolle kesti n. tunnin.  Sieltä pystyi vielä ostamaan matkalle juomista ja syömistä, sekä käymään vessassa.  Siitä menikin sitten n.1,5h ennen seuraavaa pysähdystä, joka oli Tsernobylin ydinvoimalan ympärillä oleva 30km suojavyöhyke, missä sijaitsi passintarkastuspiste.

Matkalla huoltamolta suojavyöhykkeelle meille näytettiin dokumentti Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Mulla se meni pikkuisen ohi, koska uni meinas viedä musta taas kerran voiton. Ja en kyllä ollut ainoa jota väsytti. Seuraava pysähdys olikin 30km vyöhykkeellä oleva passintarkastuspiste, missä poliisi tarkasti auton, passin ja lipun. Jokaisen piti myös allekirjoittaa jonkinlainen vastuuvapautus paperi, että pääsi jatkamaan matkaa. Tarkkaan en tiedä mihin nimeni kirjoitin, mutta luultavasti lupasin olla viemättä alueelle aseita, huumeita, alkoholia ym. olla keräilemättä tavaroita ja poikkeamatta tieltä, sekä vierailematta rakennuksissa ja jotain muita turvallisuus asioita.

Passintarkastuspiste. Tässä kohtaa oli vielä mahdollisuus ostaa  juomista kioskista.

Portin toisella puolella jokainen sai kaulaan jonkunlaisen mittarin, millä seurataan kuinka paljon sitä säteilyä oikein saa vierailun aikana. Tässä kohtaa pääsi myös käymään vessassa, jos tarve vaati. Tästä matka jatkui kohti Tshernobylin kylää, missä pysähdyimme muutamassa paikassa.

Lenin patsas

Ydinvoimalaonnettomuuden vuoksi evakoitujen kylien ja kaupunkien muistokuja.

Palomiesten muistomerkki

Matka jatkui todella möykkyistä tietä pitkin kohti Neuvostoliittolaisten rakentamaa huippusalaista tutkajärjestelmää, jolla vakoiltiin länttä. Paikka oli jonkilainen hylätty armeijan tukikohta. Tätä mielenkiintoisen näköistä rakennelmaa kutsutaan Venäläiseksi tikaksi, sen aiheuttaman voimakkaan nakutuksen vuoksi. Jos oikein ymmärsin oppaan puheesta, oli koko rakennelmalla pituutta lisäosineen n. 700m. Tämä oli mielenkiintoinen kohde. En ollut ennen tällaisesta kuullutkaan.

Duga eli Venäläinen tikka

Seuraavaksi olikin vuorossa reaktori neljä, missä sattui historiamme pahin ydinvoimalaonnettomuus. Mulle itselle oli yllätys, että me ensinnäkin päästiin todella lähelle ydinvoimalan reaktori nelosta ja, että siinä kohtaa ei juuri säiteilymittari värähtänyt. Olisikohan syy ollut reaktorin uusi suojakuori, joka asennettiin loppu vuodesta 2016 vanhan suojakuoren päälle vai mikä, mutta itseäni se ei haitannut vaikka säteilyarvot pysyivät matalana. Useampi ihminen siellä kyllä yritti saada mittariin kunnon lukemat.

Säteilymittari antoi lukeman 0.72

Muistomerkki reaktori neljän juurella.

Lounas meille tarjoiltiin alueella työskentelevien työntekijöiden ruokalassa, joka sijaitsi lähellä reaktori nelosta. Ennen kuin päästiin yläkertaan missä ruokala sijaitsi, piti mennä vartalomittarin läpi joka mittaa säteilytasoa.

Opas näyttää kuinka laitteeseen mennään.

Ruokailussa meno oli hyvinkin nopea tempoista. Kylmässä lasivitriinissä oli tarjolla kahta erilaista salaattilautasvaihtoehtoa. Seuraavassa kohtaa keittiöhenkilökunta latoi lämmintä ruokaa lautaselle valmiiksi. Vaihtoehtoina oli joko pasta tai couscous ja jauhelihapihvi tai kanakastike. Kasvisvaihtoehtona oli hirveän näköistä keittoa. En päässyt perille, että mitä se loppupeleissä sisälsi. Juomat oli kaadettu valmiiksi laseihin ja leipä näytti kyllä hyvältä ja tuoreelta. Lounas kuului retken hintaan.

Tässä oli mun lounas.  Muuta en pystynyt ruokalassa syömään. Onneksi oli omia eväitä mukana.

Vihoinkin päästiin lähtemään kohti Prypjatin kaupunkia, mitä itse olin odottanut ehdottomasti eniten koko reissulta. Meidän opas pyysi, että noudattaisimme annettuja ohjeita ja ettemme jäisi oppaasta jälkeen, koska kaupungissa olisi helppo eksyä. Vähän siinä itsekseni naureskelin, että miten ihmeessä autiossa kaupungissa, jossa ei asu ketään voi eksyä. No, kyllä se vähitellen selvisi mullekkin mitä opas oli tarkoittanut sillä eksymisellä. Kaupunkihan oli luonnon valtaama, paikoittain aivan kasvillisuuden peittämä ja vaivoin sieltä joka kohdasta löytyi polkuja mitä pitkin kulkea. Eli kyllä, minä olisin luultavasti eksynyt sinne ilma opasta. Ei ole mikään salaisuus, että en omaa kauhean hyvää kartanlukutaitoa tai, että pystyisin suunnistamaan oikeaan paikkaan pelkästään aurinkoa katsoen ja tuulta kuunnellen:) Joten seurasin tiivisti opasta ja kuuntelin, mitä hänellä oli kerrottavaa.

Pripyat/ Prypjat

Osa rakennuksista oli jo osittain sortunut ja osa vaarassa sortua, joten rakennuksien sisään ei saanut mennä. Toki, meidän ryhmästä löytyi niitä valopäitä, jotka meni kiellosta huolimatta useisiin rakennuksiin sisälle. Luvan kanssa saimme käydä yhdessä kerrostaloasunnossa, nopeaa ja hiljaa. Mulle jäi epäselväksi, miksi alueella piti olla hiljaa ja unohdin sitä sitten kysyä.

Tämän talon ensimmäisen kerroksen asunnossa pääsimme käymään. Asunnoista oli viety kaikki viemisen arvoiset tavarat eli jäljellä oli enää vain seinät.

Luokkahuone

Tshernobylin ydinvoimala- alueelle oli palannut paljon eläimiä, mm. karhuja, susia, villisikoja, kettuja, hirviä, käärmeitä, monia lintuja ja alueelle oli tuotu n.12 vuotta ydinonnettomuuden jälkeen myös villihevosia. Opas kertoi, että eläimet ei pelkää juuri ihmisiä, joten ympäristöä kannatti ajoittain tarkkailla, ettei pääse susi yllättämään. Käski juosta nopeampaa, kuin kaveri niin ei ole mitään hätää:) Minä en nähnyt koko reissulla yhtään eläintä, en edes lintua. Muutama hyttynen pääsi kyllä puremaan, joten jää nähtäväksi miten mun käy.

Supermarket

Vihdoin pääsimme surullisen kuuluisaan huvipuistoon, jota ei koskaan keretty avaamaan. Yllätyin kuinka pieni alue se oli. Siellä oli jäljellä vain neljä laitetta. En kyllä tiedä onko siellä koskaan enempää laitteita ollutkaan.

Opas laittoi oman geigermittarinsa maailmanpyörän korin pohjaan. Lukema oli 24,71.

Matka jatkui vielä jalkapallostadionille, jonka jälkeen palasimme autolle ja kohti Kiovaa. Ainut asia minkä olisin vielä halunnut nähdä oli urheilutalo/ uimahalli, mutta sinne meitä ei päästetty. Eivät ole kuulemma enää hetkeen vieneet sinne ryhmiä rakennuksen huonon kunnon takia.

Jalkapallostadion

Jalkapallostadionin ympäri kiersi juoksurata.

Koko reissun kovimmat lukemat!

Päivä oli pitkä ja raskas. Reissu kesti 12h ja +30 asteen helle pitkiin vaatteisiin pukeutuneena ei tehnyt siitä ainakaan helpompaa. Mikä tänne sitten olisi paras aika matkustaa riippuu monestakin asiasta. Itse matkustaisin näin jälkikäteen ajatellen, joko myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä. Lämpötila olisi silloin ihan kohtuullinen ja kasvillisuus ei rehottaisi niin paljon. Turistimääräkin voisi olla silloin vähäisempi vaikka ei tuolla juuri muita ihmisiä näkynyt nytkään. Ainoastaan 30km suojavyöhykkeellä porukkaa oli enemmän. Täällä käyminen ei juurikaan jännittänyt tai mietityttänyt säteilyn osalta, mutta niin vaan tuli heitettyä jalassa olleet kengät roskiin päivän päätteeksi. Päällä olleet vaateetkin olisin heittänyt pois, mutta mies oli eri mieltä. Kaiken kaikkiaan matka Tshernobyliin ja Prypjatin kaupunkiin oli hieno kokemus. Kannattaa ehdottomasti käydä jos sellainen mahdollisuus vastaan tulee ja kuinka kauan siellä vielä rakennukset pysyy pystyssä voi vain arvailla…

 

 

Matkailu avartaa- Kiova ja Tshernobyl

Meille sattui miehen kanssa juhannusviikolla neljä vapaapäivää samaan aikaan, joten päätettiin sen enempää sunnittelematta ottaa suunnaksi Ukraina. Meillä ei ollut mitään odotuksia Ukrainan tai Kiovan suhteen. Kaupunki oli meille molemmille uusi kohde. En juurikaan kerennyt etsimään kyseisestä paikasta tietoa myöskään etukäteen, joten aikalailla kahta kättä heiluttaen reissuun lähdettiin.

Meidän lento lähti aamulla jo klo 05.35 Tampereelta Pirkkalan lentokentältä. Minä en ole koskaan vielä sieltä lentänyt, joten uusia kokemuksia tuli jo Suomen puolella. Siitähän oli todella kätevä lentää:) Ja mikä parasta, kotoa noin puolet lyhyempi matka, kuin Helsinki-Vantaalle. Lennettiin Air Balticilla, Riikan kautta Kiovaan. Riikassa meillä oli 25 min. vaihtoaika Kiovan koneeseen, joten päätettiin käydä nopeasti Primeclass Riga Business loungessa syömässä aamupala ja hyvin kerettiin vielä lennolle.

Primeclass Riga Business Lounge

Lento Kiovaan laskeutui klo 9.05 ja lentokentältä hotellille kesti taksilla tasan tunnin. Jätettiin meidän tavarat hotellille ja lähdettiin kävellen tutustumaan kaupunkiin, koska huoneen saisimme vasta klo 14.

Volodymyrska Hill

Käveltiin puiston läpi Pyhän Mikaelin kultakupoliseen luostariin. Luostari oli uskomattoman kaunis sisältä. Harmi vain, kun siellä ei saanut kuvata.

Pyhän Mikaelin kultakupolinen luostari

Matka jatkui St. Andrew’s kirkolle. Kirkkoon ei päässyt sisälle, mutta ostettiin liput panoraama tasanteelle. Liput maksoi n.70 senttiä per aikuinen. Sieltä oli ihan kiva näkymä kaupungille ja ennen kaikkea kävi ihana tuulen vire, joka helpotti hetkellisesti oloa.

St. Andrew´s kirkko

Tässä vaiheessa rupesi olemaan jo niin kova jano, että päätettiin mennä juomaan jotain kylmää ja päädyimme Pirogb Barin terassille. Mies meinas, että sai ehkä elämänsä parhaimman makuisen kaljan. Mä olin kyllä sitä mieltä, että jospa se johtui vain kuumasta ilmasta ja kovasta janosta! Hetken tässä levättyämme ja juomat juotuamme matka jatkui kohti Pyhän Sofian Katedraalia.

Princess Olga Monument sijaitsee Pyhän Mikaelin kultakupolisen luostarin ja Pyhän Sofian Katedraalin välissä.

Pyhän Sofian Katedraalille päästyämme ostimme liput vain kellotorniin. Siinä oli jokunen porras kivuttavana, ennen kuin ylös asti pääsi. Varsinkin tällä kuumuudella ja näillä yöunilla se tuntui raskaalta. Portaikko oli ajoittain todella kapea. Näkymät ylhäältä oli kyllä hienot ja tuuli pääsi puhaltamaan ihanan viilentävästi mitä korkeammalle kiipesi.

Tässä vaiheessa mun jalat alkoi olemaan jo aivan loppu. Unohdin vaihtaa hotellilla toiset kengät jalkaan ja siinä vaiheessa kun muistin sen, oli pikkolo jo vienyt meidän tavarat säilöön. Joten kuvittelin pärjääväni jalkaan jääneillä kengillä, VIRHE! No, onneksi matka vei tästä ruokakaupan kautta takaisin hotellille ja sain vihdoinkin kengät pois jalasta.

Me majoituimme Dnipro Hotelliin. Sijainti oli todella hyvä, mutta muuten hotelli oli jäänyt jonnekkin menneille vuosille. Palvelu pelasi todella hyvin ja me kävimme hotellilla vain nukkumassa, joten meitä hotellin kulunut yleisilme ei haitannut. Plussaa tuli ehdottomasti hyvästä ilmastoinnista, mikä olikin todella tarpeen +30 asteen helteellä.

Hotel Dnipro

Ensi järkytyksestä kun selvittiin, niin huone oli loppujen lopuksi ihan ok. Hyvä ilmastointi pelasti paljon.

Sen verran koville tuo matkustaminen vain parin tunnin yöunilla otti, että päätettiin ottaa tunnin torkut hotellilla ennen kuin jatkaisimme Kiovaan tutustumista. Pienestä elpymis hetkestä piristyneenä lähdimme katsomaan lisää nähtävyyksiä. Suuntasimme Kansojen ystävyyden kaarelle ja kiersimme puistoalueella, missä oli paljon paikallisia ihmisiä viettämässä aikaansa.

Kansojen ystävyyden kaari, joka on rakennettu Ukrainan ja Venäjän ystävyyden kunniaksi.

Ravintola Tres Francais.

Illallinen me käytiin syömässä Tres Francais ravintolassa. Otin elämäni ensimmäisen kerran ankkaa ja täytyy sanoa, että oli kyllä hyvää. Aivan en päässyt perille ymmärsikö tarjoilija mitä gluteeniton tarkoittaa, mutta ehdotti itse, että laitetaan kastikkeet erillisiin astioihin. Mä tykkäsin tästä ravintolasta. Ruoka oli hyvää ja tarjoilija puhui hyvää englantia, sekä ymmärsi ainakin jotenkin mitä saan ja mitä en saa syödä. Meidän kohdalla kun ei aina ole itsestäänselvyys, että saadaan sellaista ruokaa mitä tarvitaan:)  Vaikka me otettiinkin pienet päikkärit aikaisemmin päivällä niin silti tuli hyvin uni heti kun ravintolasta hotellille ja sänkyyn pääsimme.

Seuraavana päivänä me lähdettiin klo 7.40 Gamma Travelin kautta tilaamallemme koko päivä retkelle Tšernobyliin, mutta tästä retkestä tulee juttua sitten erikseen. Oli kyllä hyvä reissu.

Tshernobylin retkeltä me palattiin takaisin hotellille n.klo 20  ja sen verran raskas retki se oli, että ei jaksettu lähteä etsimään mitään ravintolaa kauempaa ja päädyimme oman hotellin yläkerran Panorama Club ravintolaan. Eikä ollut ollenkaan huono vaihtoehto. Ravintolassa oli muutama ihminen meidän lisäksi, joten meitä palveltiin nopeasti. Ainut asia mikä siellä häiritsi oli ehkä aavistuksen liian lujaa soittava pianisti. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Alkupalat, pääruoat ja juomat tuli maksamaan n.50€. Eli suomen hintoihin tottuneelle paikka oli hyvinkin edullinen.

Panorama Club Restaurant, Hotel Dnipro

Näkymä ravintolan ikkunasta. Meidän hotellihuone oli muutaman kerroksen alempana.

Edellisen päivän Tšernobylin reissu verotti sen verran voimia, että päätettiin nukkua aamulla niin myöhään kuin nukuttaa. Aamupalan jälkeen pakattiin vähäiset tavaramme, vietiin ne hotellin matkatavarasäilytykseen ja kirjauduttiin hotellista ulos. Meidän lento lähti vasta illalla, joten meillä on koko päivä aikaa taas kierrellä Kiovassa. Ensin oli tarkoitus mennä luolaluostariin ja Äiti Maa patsaalle. Luolaluostari olisi ollut todella mielenkiintoinen, mutta sen verran kerkesin siihen tutustumaan ja tulin siihen tulokseen, että ei ole mun paikka. En siis pysty menemään ahtaisiin paikkoihin ja luolat on kuulemma n. metrin leveitä ja kaksi metriä korkeita. Pelkkä ajatuskin tuntui niin ahdistavalta, että en pystynyt lähteä edes kokeilemaan. Eli siis suunnitelmien muutos ja lähdettiin kiertelemään kaupungille.

Kultainen portti

Käytiin tutustumassa kaupungin kultaiseen porttiin. Tämän paikan olisi voinut jättää myös välistä, mutta eipä meillä ollut kiire mihinkään. Omasta mielestäni paikka ei mikään ihmeellinen ollut. Mitä korkeammalle kiipesi niin sitä mukavampi tuulen vire taas kävi, joten helpotusta kuumuuteen sieltä löytyi:) Sisälle piti ostaa liput, mutta en kyllä yhtään muista minkä hintaiset ne oli. Tuskin kovin kalliit, koska sisältä itsemme löydettiin.

Maidan aukio

Syömässä me käytiin pääkadun varrella sijaitsevassa ravintolassa. Nyt huomasi eron eri tasoisten ravintoloiden välillä.  Moni oli etukäteen “varoittanut”, että palvelu Kiovassa voi olla tylyä ja ruoka-annokset ei tule samaan aikaan pöytään. Tätä olin aikaisempien ravintoloiden kohdalla ihmetellyt, koska niissä kaikki oli toiminut todella hyvin, ruoat tuli samaan aikaan ja palvelu oli hyvää. No nyt ei sitten mennytkään ihan niin hyvin. Tarjoilija ei osannut sanaakaan englantia ja jouduin elämäni ensimmäisen kerran turvautumaan ulkomailla google kääntäjään. Tarjoilija tuntui sen avulla ymmärtävän mitä haluan ja tarkoitan, mutta kyllä jännitti mitähän ruokaa mahdan saada. Mies oli jo syönyt oman hamppari annoksensa, ennen kuin minä sain oman ruokani. Positiivista tässä on se, että sain edes jotakin syötävää, koska sekään ei ole itsestäänselvyys. Olen myös joskus jäänyt ilman ruokaa ravintolassa.

   Olin nähnyt jossain jutun/kuvan värikkäistä pissaavista pojista ja halusin ehdottomasti myös itse nähdä ne. Ongelma oli vaan siinä, että mulla ei ollut hajuakaan missä päin kaupunkia ne oli. Mulla oli vain yksi kuva pojista. Poikia ei ollutkaan sitten ihan niin helppo löytää, kuin luulin. Kaikilta joilta kysyin apua, ei osannut englantia. Useamman kilometrin käveltyämme löysimme vähän erilaisen puiston, kuin mitä Suomessa on totuttu näkemään. Park Landscape Alley oli jonkunlainen mosaiikkiveistos puisto. Ihan hauska ja erilainen paikka. Lapset varmasti tykkää.

Tämän puiston laidalla istui nainen joka oli ihan sen näköinen, että osaisi englantia. Sanoinkin miehelle, että jos nainen ei osaa meitä auttaa niin antaa koko pissaavien poikien olla! Ei muuta kun kysymään osaisiko hän kertoa meille oikean paikan ja osasihan hän. Siitä oli enää n. 50 metrin matka poikien luo:)

Näitä poikia etsittiinkin sitten pidemmän matkan kautta!

Tämän jälkeen käytiin vielä terassilla. Sillä samalla missä mies sai elämänsä parhaan kaljan, joka ei nyt enää maistunutkaan niin hyvälle:9 Pikku hiljaa oli aika ruveta siirtymään kohti hotellia, ottaa tavarat mukaan ja hurauttaa taksilla lentokentälle. Kaupungista lentokentälle olisi päässyt paljon halvemmalla julkisia liikennevälineitä käyttäen, mutta eipä tuo tilattu taksikaan paljoa maksanut(25€). Matka kesti kumminkin vain vähän vajaan tunnin.

Onneksi Boryspilin kansainvälisellä lentokentällä oli Lounge, mihin päästiin syömään, virkistäytymään ja vaihtamaan vaatteet. Meillä oli taas nopea koneen vaihto Riikassa, ennen Tampereelle lentämistä.

Business Lounge, Kiev Boryspil International

Kiova yllätti meidät positiivisesti. Siellä oli halpaa, kaikki toimi sovitusti, kaupunki oli siisti ja niiltä osin turvallisen tuntuinen missäpäin me liikuimme. Toki me emme yömyöhään missään liikkuneetkaan ja onhan Kiova suuri miljoonakaupunki, joten normaali varovaisuus on tietenkin tarpeen.  Palvelu oli pääsääntöisesti todella hyvää, toki pieni hymy olisi joskus mukava nähdä asiakaspalvelussa. Meille turisteille Kiova oli helppo ja mukava kohde, eikä Ukrainan tämän hetkinen tilanne näkynyt meille mitenkään. Tälläkin kertaa täytyy todeta, että matkailu avartaa!

Uusikaarlepyyn Storsand ja Pietarsaaren Fäbodan- Länsirannikon löytöjä

 

Ollaan hyvän ystäväni kanssa yritetty jo vuosia (14v.) saada järkättyä, jos jonkinlaista yhteistä retkeä ilman lapsia, mutta aina se on johonkin kaatunut. Nyt sattui niin hyvin, että meille molemmille sattui vapaapäivä keskelle viikkoa. Ei muuta kun äkkiä suunnitteille reissua. Yhdessä päivässä ei pitkälle kerkeä, joten sovittiin, että aloitetaan tämä ensimmäinen yhteinen aikuisten reissu kevyesti. Ei olla yötä ja päivässä pitää keretä se tekemään. Minä en ole juurikaan rannikolla ajellut, joten mun ehdotuksesta päätimme lähteä katsomaan mitä pienellä pätkällä Suomen länsirannikkoa on meille tarjota. Ja olihan sillä:)

Ensimmäinen pysähdys oli Uusikaarlebyyn Storsand. Ilma oli sen verran kylmä(+16) ja tuulinen, että rannalla ei näkynyt meidän lisäksi ketään muita.

Parkkipaikalta rannalle.

Ranta oli ihanan näköinen ja nopeasti nähty. Aurinkoisella ilmalla ranta on varmasti kiva paikka viettää aikaa. Näinkin tuulisella ja kylmällä ilmalla ei niinkään. Tässä vaiheessa rupesi jo kahvihammasta kolottamaan sen verran, että lähdettiin etsimään jotain kivaa kesäkahvilaa. Auton nokka kohti pohjoista ja päädyimme Cafe Tullmagasinetin pihaan, mutta harmiksemme se oli kiinni. Alue toimii myös venesatamana. Täällä oli myös jonkun verran lapsia ja nuoria uimassa raikkaasta ilmasta huolimatta. Olisiko ollut uimakoulu menossa.

Jatkettiin matkaa kohti Uusikaarlepyyn keskustaa, edelleen kivaa kesäkahvilaa etsien. Auto parkkiin torille ja jalkauduttiin keskustaan etsimään kahvilaa. Hetken siinä pyörittiin ja tehtävä tuntui toivottomalta, joten jouduimme turvautumaan internetin ihmeelliseen maailmaan. Sieltä vastaan tuli Vesitorni, Panorama kesäkahvila, joka oli yllätys yllätys kiinni sekin. Avataan klo 12.

Vesitorni, Panoraama kesäkahvila

Päätettiin vaihtaa kesäkahvilan etsiminen lounaspaikan etsimiseen ja päädyimme syömään Juthbackan ravintolan seisovaan pöytään. Tämän jälkeen päätettiin vielä kerran yrittää käydä Vesitornilla, koska kello oli jo yli 12. Edelleen kiinni. Tässä vaiheessa rupesi jo vähän huvittamaan, että onko todellakin kahvilan löytäminen näin vaikeaa. Tästä kuitenkaan lannistumatta päätimme vaihtaa paikkakuntaa ja autolla kohti Pietarsaarta. Ystäväni selasi Instagramia ja näin löysimme idyllisen Cafe Skorpanin. Kahvin tuoksu leijui meitä ihanasti jo ulkona vastaan ja vihdoin ja viimein pääsimme nauttimaan hyvästä kahvista ja leivoksista.

Cafe Skorpan

Mikä miljöö nauttia kesäpäivästä, kahvista ja ystävän seurasta.

Kyllä tätä leivosta ja kahvia kannatti vähän etsiäkin.

Matka jatkui kohti Fäbodan aluetta. Alueelta löytyy kaksi upeaa uimarantaa, Storsand ja Lillsand. Me päädyimme ensin käymään pikkuhiekalla. Sinne on tehty hieno esteetön kulkureitti, jota pitkin oli helppo kulkea. Me ei lähdetty sen kummemmin patikoimaan minnekkään pidemmälle vaan pysyteltiin rannan tuntumassa ja esteettömällä kulkureitillä. Patikointi maastoja siellä on jonkun verran ja ne täytyy kyllä vielä joku päivä tulevaisuudessa käydä kävelemässä. Alueelta löytyy myös kahvila ja karavaanarialue, mutta me ei käyty kummassakaan. Ihmisiä oli jonkun verran liikkeellä ja muutama rohkea oli jopa aurinkoa ottamassa. Aurinko kyllä paistoi ihanasti, mutta edelleenkin oli vain +16 astetta ja ajoittain kova tuuli.

Pikkuhiekan jälkeen ajeltiin Isohiekalle, joka sijaitsi lähellä. Täällä me ei muuta, kuin kävelty rannalle ja takaisin. Tämä oli pienempi paikka kuin pikkuhiekka. Muutama lapsiperhe kokosi siellä telttojansa, mutta muuten täällä ei näkynyt ketään. Molemmilla rannoilla riittää kyllä varmasti väkeä hyvänä ja lämpöisenä kesäpäivänä.

Storsand

Ystäväni sai vielä loistoidean, että käydään samalla reissulla Ilveskivellä. Ilveskivi on yksi Suomen suurimmista siirtolohkareista ja sijaitsee Pedersöressä, Yli- Purmon kylässä. Ei muuta kun google mapsiin koordinaatit ja kohti Ilveskiveä. Pikitieltä kun käännyttiin hiekkatielle, tien koko ajan kaventuessa, tuumasin ystävälleni, että täältä mä en kyllä lähde peruuttamaan jos joku tulee vastaan. No niinhän siinä sitten kävi, että tukkirekkahan meitä vastaan tuli, mutta onneksi oli vielä lastaus puuhissa. Eli meidän tie tyssäsi siihen. Sain onneksi auton käännettyä ilman vahinkoja ja päätettiin, että lähdetään kotia kohti. Hetken matkaa ajettuamme huomasin kyltin missä luki Ilveskivi ja ei muuta kun uusi yritys sinne. Tällä kertaa pääsimme perille asti, mutta kun lähdettiin polulle niin tuli onneksi mieleen, että kuinkas pitkä sinne itse kivelle on. Pieni googlailu ja selvisi, että sinne oli sen verran matkaa, jotta päätettiin sitten palata takasin autolle. Sillä vaatetuksella ja ilman juomista reissusta olisi tullut kohtuuttoman rankka pelkän kiven näkemiseksi. Tarkemman selvittelyn ja autolle palaamisen jälkeen selvisi, että eihän sinne kivelle ole kuin 800m parkkipaikalta. Tässä vaiheessa päivää rupesi jo pieni väsymys painamaan ja nauru oli niin herkässä, joten yhteistuumin päätettiin ajaa suorinta tietä kotia, ettei vaan sattuis mitään!

Tästä lähti polku Ilveskivelle.

Päivä oli todella kiva ja yllätyksiä täynnä. Olin kyllä yllättynyt miten hienoja rantoja Suomesta löytyy ja vielä noinkin lyhyen matkan päästä kotoa. Harmi kun ei ole tullut aikaisemmin käytyä. Tuolla viihtyy varmasti kaikenikäiset, varsinkin vähän lämpöisemmällä ilmalla kuin mitä meille sattui. Ei voi muuta, kuin ihmetelle Suomen luonnon kauneutta taas kerran ja yrittää tutustua siihen vielä paremmin.

Yhtä juhlaa

Serkkujen matkassa -blogi täyttää 15.7. vuoden. Tämä vuosi on ollut meille erittäin antoisa ja olemme kiitollisia sekä yllättyneitä, että lukijat ovat löytäneet blogimme näin hyvin ja kommentteja on aina kiva lukea. Vaikka kirjoitammekin tätä itselle, niin sydäntä lämmittää, jos joku muukin on saanut kirjoituksistamme jotain itselleen.

Kevät ja alkukesä oli meille hieman haasteellista aikaa ja blogin puolella oli hieman rauhallisempaa. Tälle on ollut hyvä syy. Perheissämme on ollut ihania, mutta mullistavia ja aikaa vieviä tapahtumia, jotka ovat olleet blogilta ja matkustamiselta pois. Nyt rippijuhlat ovat enää ihana muisto ja Väläyksen perheen esikoisetkin ovat saavuttaneet virallisesti aikuisuuden. Ihania ja toivottuja muutoksen tuulia kuuluu myös toiselle perheelle. Meidän matkaseurueen uusin jäsen on juuri syntynyt. Toivottavasti tällä pienellä miehellä on yhtä vahva matkageeni kuin meillä muillakin. 🙂

Edelleen intoa matkustamiseen löytyy enemmän kuin on aikaa (ja rahaa). 😀 Ei tämäkään kesä ole kulunut pelkästään sohvalla lojumalla vaan muutamia reissuja on tehty ja niistä pääsette lukemaan kesän ja alku syksyn aikana, kunhan saamme purettua ne tekstin muotoon.

Käy tykkäämässä meistä Facebookissa ja Instagramissa. Löydät meidät nimellä serkkujen matkassa.